Villa Speranzino

Blogin kirjoittaminen jäi varsinaisen loma alettua, hyvistä aikomuksista huolimatta. Nyt lumisen ja kylmän talven keskeltä on hyvä palata viime kesän muistoihin. Kaikki se minkä suunnittelin tekeväni viime kesänä talolla, tuli tehtyä. Ensi kesälle onkin suunnitelmia jo roppakaupalla, mutta niistä sitten tuonnempana. Tärkeintä tietenkin oli, että ylimmän kerroksen kaksi huonetta tulivat valmiiksi. Toinen huone on nuorimmalle tyttärelleni ja hänen saman ikäiselle serkulleen ja toinen huone teini-ikää lähestyvälle sisarentyttärelleni. Minun vanhemmilla lapsillani on sitten kolmas huone ylimmässä kerroksessa. Tulevana kesänä täytyy hoitaa ylimmän kerroksen sähköt kuntoon. Emme myöskään yrityksistä huolimatta saaneet vanhaa tiililattiaa puhtaaksi, joten pohdimme ensi kesänä sen maalaamista. Tässä kuvat huoneista ennen ja jälkeen:

Pienimpien huone

Siskontytön huone

Remonttien ja siskon perheen saapumisen jälkeen muutamaksi päiväksi saimme vieraksi isämme, joka on pyörätuolissa, ja jolle olimme varanneet invahuoneen Gavista hotellista. Invahuone oli kynnyksetön, mutta muuten se ei eronnut tavallisesta huoneesta mitenkään edes vessan osalta. Tämä aiheutti monenlaista keskeliäisyyttä, mutta pääsipä vaari kuitenkin käymään Bosiossa, Genovassa ja Serravallessa,

Vaarin lähdettyä vietin työkaverini kanssa viikon Erasmus-kurssilla Firenzessä ja se oli mukava hermoloma maailman kauneimmassa kauoungissa. Firenzestä paluun jälkeen odotti lähtö kotiin Suomeen. Lähdimme matkaan tyttäreni kanssa tiistaina ja olimme perillä seuraavana maanantaina. Ajoin Sveitsin ja Saksan läpi kahdella yöpymisellä, Tanskassa nukuimme myös kaksi yötä, koska kävimme Legolandissa ja sitten vielä Ruotsissa yhden yön. Meren ylitimme Ruotsinlaivalla, jonka hinnat olivat pompanneet ylöspäin samaa tahtia kuin kesä oli verottanut omaa budjettiani. Luulen, etten ihan heti tule samaa reittiä takaisin, vaikka näimmekin paljon ja kaikki sujui mukavasti.

Ihana Firenze

Kotimatkan alkupuolella pysähdyimme uimaan tuulisella järvellä Sveitsissä

Maltoimme olla kotona alle kaksi viikkoa, kun lähdimme vielä tyttären kanssa kahdestaan viikoksi Bosioon. Tyttärelle olisi jo Italian lomailu riittänyt, mutta minua paluu helpotti. Ensimmäisen pätkän loputtua autoa pakatessa piti koko ajan nieleskellä palaa kurkusta, vaikka tiesinkin pääseväni takaisin muutaman viikon kuluttua. Tosiella kertaa lensimme Bergamoon, vuokrasimme auton ja vain lomailimme viikon verran. Toisen kerran lähtiessä lähtö olikin yllättäen helpompi. Aurinkoa ja lämpöä tuli tankattua riittävästi ja syysloman lennot oli jo varattu lokakuulle.

Tämän verran uskalsin tuoda oman puun luumuja käsimatkatavaroissa Suomeen.

Ihan aluksi: Piemontessa asiat yleensä hoituvat järkevästi ja nopeasti. Sitten on niitä ihastuttavan italalaisia tapoja, joissa näkyy kompasteleva yritys siirtyä työntekijöitä työllistävästä byrokratiasta nykyaikaiseen ja tehokkaampaan tietoyhteiskuntaan. Tämä on kertomus roskien poisviennistä.

Kuten aiemmin sanottu, saimme talokauppojen yhteydessä kiitettävästi huonekaluja ja esineitä, jotka otimme käyttöön, mutta samalla ylimpään kerrokseen jäi myös ikivanhaa tavaraa, joille on saatava kuljetus pois. Kirsi Piha yleistää kirjassaan, että italialainen ei halua toisen hyötyvän tavaroistaan, vaikka ne olisivat hänelle itselleen turhia, mutta ainakin meidän naapurimme ovat poikkeus tähän sääntöön. Tavaraa on kuljetettu ylimmästä, komannesta kerroksesta alas kellariin jo niin paljon, että se täyttää yhden n. 3x3m kellarihuoneen kokonaan. Ja tämä oli meidän yhteinen sopimuksemme: saimme perushuonekalut ja hoidamme roskan pois. Pääasiassa tavara on kierrätykseen sopivaa: puuta, metallia, pahvia ja muovia. Jätimme esimerkiksi yläkertaan kolme hetekaa varasängyiksi ja kannoimme niiden lisäksi neljä alas.

Tilasin siis mielestäni noutopalvelun sähköpostilla tälle ylimääräiselle tavaralle. Odotin saavani vastauksessa ohjeet ja aikataulut, mutta sen sijaan vastauksessa pyydettiinkin puhelinnumeroani. Kuten aiemmin kerroin, mies nro1 soitti minulle kesken rautakaupassa asioinnin ja kertoi erilaisista vaihtoehdoista sekä ohjeisti valintani jälkeen lavalle sopivista jätelaaduista, jotka olin suomalaiseen tapaan jo opiskellut nettisivulta.

Puhelun lopussa, kun olin valinnut lavan kahdeksi päiväksi pihallemme, hän pyysi minua tekemään tilauksen lavasta sähköpostilla. Koska lavatilaukset tehdään sähköpostilla. No, mikäs siinä, tein sähköpostilla tilauksen jätelavasta jäteyhtiölle. Tämä tapahtui torstaina.

Nyt lauantaiaamuna mies nro2 oli laittanut laittanut minulle sähköpostilla vastauksen: En pysty soittamaan numeroosi: 35840… voitko laittaa minulle oikean numeron. Huokaisin ja kirjoitin vastauksen, numeron alusta puuttuu + -merkki, muuten numero oli oikein. Hetken kuluttua puhelin soi jälleen. Mies nro2 kertoi, että oli saanut tilauspyynnöm lavasta. Hän kysyi, että mahtuuko lava pihallemme? Kysyin mitat ja emmin hetken lavan pituuden suhteen. Mies vastasi, että hän on itse kyllä juuri Ranskassa(!?), mutta hän lähettää pojan maanantaiaamuna katsomaan ja mittaamaan lavalle paikan. Ja tämä yhtiö on siis HSY:tä vastaava. Nyt siis olen ehkä ottanut jo muutaman askelen kohti lavaa, mutta tarina jatkuu maanantaina.

Eilen kävimme maauimalassa. Työvuorossa oli kolme nuorta miestä. Kassalla oli se, joka oli edellisellä kerralla kysynyt minulta paninien kohdalla ”Otta?”, ja minä olin italiaksi kysynyt, että mitä tarkoittaa otta? Mies oli yrittänyt kysyä minulta englanniksi, että lämmitetäänkö, hot?, mutta kun italiassa ei ole h-äännettä. Nyt kuitenkin mies päätteli nopeasti astuessamme kassalle, että olemme stranieri. Hän valitsi kielivalikoimastaan espanjan. Muutaman kysymyksen jälkeen (jotka kyllä ymmärsin tilanneriippuvaisina), vastasin että, no hablo español. Mies vastasi espanjaksi, että hän on käynyt Kuubassa. Tässä vaiheessa kaksi muuta kaveria oli hiipinyt kassamiehen viereen ja katselivat tätä hyvin ihmeissään ja tirskahtelivat hämmentyinenä. Toistin italiaksi, että olemme Suomesta, enkä osaa espanjaa. Mies katsoi minua ihmeissään, että onko italia sitten parempi? Toinen nuori mies, antaessaan meille rantaatuolit, kysyi niiden paikasta ”Donde?” ja nauroi makeasti päälle.

Maanantaina ajoin tyttären Genovan lentokentälle. Varasimme matkaan hyvin aikaa, koska Milano-Genova -moottoritie on toisinaan rekkojen takia kovin ruuhkainen. Tällä kertaa matka sujui joutuisasti ja lapsi oli todella hyvissä ajoin kentällä, jolla ei ollut muiden Euroopan keskeisten kenttien (jokainen, joka on käynyt Genovan kentällä, ymmärtää) tapaan turvatarkastusjonoja. Myöhemmin selvisi, että lento oli tunnin myöhässä, mutta kuin ihmeen kaupalla lapsi selvisi tunnin vaihtoajalla onneksi myöhässä lähteneeseen Helsingin jatkolentoon.

Poikani kone oli laskeutumassa Genovaan samoihin aikoihin kuin tyttäreni kone piti lähteä, joten meillä jäi nuorimman kanssa pari tuntia hukattavaksi. Ajoin siis läheiseen Pegliin, jossa oli kätevästi suuri parkkialue rannan vieressä. Uimarannalle johtavan polun alkupäässä oli jännittävä ”Balneare permanentemente vietata” -kuva, jossa uimaan hyppäävän ukkelin yli oli vedetty punainen kieltoviiva. Koska rannalla oli kuitenkin runsaasti uimareita, päättelin, että kielto oli varmastikin jäänyt korona-ajasta, tai liittyi johonkin muuhun italialaiskieltoon, joka ei ollut enää voimassa, tai josta ei välitetty. Merivesi oli taas pitkän talven jälkeen mukava kokemus. Kelluminen suolaisessa, lämpimässä vedessä on kyllä erityisen rentouttavaa. Myös pikkukivirannassa on puolensa vedestä noustessa, hiekkaa ei ollut ihan joka paikassa. Uinnin jälkeen noukimme pojan lentokentältä ja koukkasimme kotiin Ikean kautta, josta piti ostaa vain kaksi patjaa, mutta josta loppujen lopuksi saattoi tarttua mukaan jotain muutakin.

Oleminen jatkui kuten ennenkin. Seuraavan huoneen tyhjennystä ja seinien paikkailua, joka sujui tässä huoneessa edellistä nopeammin. Melkein joka päivä kuitenkin jouduin suuntaamaan auton nokan kohti Serravallea, koska aina jotain oli unohtunut. Tänään, reilu viikko tulosta, asioin ensimmäisen kerran lähirautakaupassa. Serravallen 15 kilometrin sijaan tähän Dellacasaan on nelisen kilometriä ja sieltähän saakin ihan kaiken tarvittavan. Myös palvelua, toisin kuin ketjuliikkeessä. Niinpä valitsin myyjän kanssa seinän värin ihan värikartasta, ja siksi skaalakin oli paljon laajempi kuin valmiiden värisekoitusten kanssa Selfissä. Varmaan myös Selfissä olisi saanut sekoitettuja maaleja, mutta en ole jaksanut etsiä suuresta hallista myyjää käsiini. Dellacasasta sain myös decerantea, joka on tarkoitettu tahrojen poistamiseen huokoisesta kivilattiasta. Hinta oli aika suolainen, 22,80€/litra, mutta toivon mukaan nyt löytyi se oikea tuote.

Olen hoidellut myös vähitellen kaikenlaisia asioita. Koska hoidettavaa on paljon, olisivat ne kätevää hoitaa sähköpostilla. Aikaa ja stressiä säästyisi huomattavasti. Vaan ei. Italialaiset rakastavat puhelinta, toisin kuin minä. Minä, joka siirtelen hoidettavia puheluita suomeksikin aina hamaan tulevaisuuteen, joudun täällä kohtaamaan tämän kauheuden jatkuvasti. Kun lähetän sähköpostia johonkin nettisivulla olevaan osoitteeseen, viestiin ei joko vastata, tai sitten vastaus soitetaan.

Ja niin tänäänkin. Ollessani rautakaupassa ja puhuessani vauvaitaliaani myyjälle, puhelin soi. Olisin niin halunnut tietää, mikä ero maaleissa Traspirante, Lavabile ja Copritutto on (olen päätynyt lavabileen, koska se on keskimmäinen, ehkä kysymys on peittävyydestä?), kun italialainen numero välkkyi näytössäni pahaenteisesti. Langan toisessa päässä oli Jätepalvelun mies, jolta olin sähköpostissa tiedustellut jätteiden noutopalvelusta. Meille on kertynyt yläkerran tyhjennyksestä melkein kaksi kellarillista vanhoja huonekaluja ja pahvia ynnä muuta, josta haluaisimme eroon. Olin jo lukenut nettisivuilta ohjeet siitä, mitkä tavarat käyvät hakupalveluun (enkä ymmärrä, mitä niille muille sitten tehdään), ja tehnyt pyynnön hakupalvelusta. Samalla kun kuuntelin rautakaupan myyjää, joka selitti jotain italiaa taitamattomalle pojalleni, kuuntelin jätemiehen laajaa selostusta erilaisita noutopalvelun vaihtoehdoista sekä palveluun sopivista ja sopimattomista materiaaleista. ”Kuinka paljon pois vietävää on? Kuutioina?” Ehkä kolme, en tiedä. Tavaran määrä on minusta valtavan vaikeaa arvioida kuutioina. Loppujen lopuksi vastasin, että otamme lavan kahdeksi päiväksi, kiitos. Tein tämän jälkeen vielä tilauksen sähköpostilla, katsotaan nyt koska lava tulee. Ja seuraavaksi sitten ikkunatöitä tilaamaan.

Kuumuus täällä lisääntyy päivä päivältä. Rakastan lämpöä, mutta ymmärrän, että tämänkaltaiset lämpötilat kesäkuussa ovat huolestuttavia. Päätimme pojan kanssa aamulla, että emme jatka remonttia tässä kuumuudessa. Niinpä olemme oleskelleet, syöneet, käyneet ostamassa baarista jäätelön ja mummolta leipää ja kinkkua ja nuorin on pulikoinut altaassaan. Illalla kuitenkin viileni sen verran, että yhden seinän kävin maalaamassa uudella kauniilla Azzurro-sävyllä, jonka sedän kanssa valitsimme.

Vanhin tyttäreni on käynyt Speranzinossa kerran aiemmin. Olimme viime vuoden heinäkuussa kahdestaan talolla ja teimme silloin yläkerran ensimmäisen huoneen valmiiksi. Nyt hän tuli Bosioon taas viikoksi, jonka äiti oli ohjelmoinut taas aika remonttipitoiseksi. Ehkä seuraavan kerran järjestän hänelle tänne myös lomaviikon.

Työn alla oleva huone oli ylimmän kerroksen huoneista huonokuntoisin. Tyhjennyksen jälkeen meillä meni lähes kaksi päivää ja hirveä määrä pakkelia kaikenlaisten kolojen paikkailuun. Emme tosin ihan koko päivää ahkeroineet, muutaman tunnin aamupäivällä ennen lounasta ja sitten vielä jonkin aikaa ennen iltaruokaa. Siinä välissä asettelin Suomesta tuotuja tavaroita paikoilleen ja raivasin villiintynyttä puutarhaa.

Pihalle nostimme pöydän, joka löytyi kellarista. Olin ajatellut hioa kaksi isoa puulevyä (yläkerran löytöjä) ja ruuvata ne Ikean metallijalkoihin, mutta tämä vanha pöytä sopii ainakin väliaikaiseksi puutarhapöydäksi. Perjantaina saapui myös Ikean tilaus, jonka puulaatat kliksuttelin terassin aluseksi. Tuolit löytyivät ullakolta ja kuolleeseen pihapuuhun virittelin Suomesta tuodut valot. Viiniä piti vähän kesyttää aidaksi ja nyt pieni terassimme näyttää minusta jo aika kivalta. Jostain vielä hankin säleikön ja köynnösruusun näkösuojaksi.

Corrado on ihastellut työntekoamme ja viihtyisää pientä pihaamme. Italialaiseen tapaan kaikki on bellissima. Sitten hän esitteli minulle omaa pihaansa, jonka parissa on kevään ahkeroinut. Hän oli rakentanut uima-altaan, valanut sille pohjan ja rakentanut ympärille kävelytason. Heidän pihansa on rinteeseen porrastettuna, uima-allas on keskimmäisellä tasolla ja siitä on kaunis näkymä alas laaksoon. Alimmalla tasolla pihalla on suurehko hedelmätarha. Ylemmäs naapurimme on rakentanut terassin, tai oikeastaan valanut lattian ja asentanut siihen pergolan, jonka vieressä on baari. Menin aivan sanattomaksi nähdessäni koko komeuden, mikä ei välttämättä haittaa, sillä innostuessaan naapurini puhuu taukoamatta.

Tyhjentäessämme yläkertaa löysin koulukirjojen välistä kirjeen vuodelta 1960. Nimestä ja vuodesta päättelin, että kirje oli tullut joko Caterinan, siis Corradon äidin, isälle tai veljelle. Koska samalta aikakaudelta oli myös oppikirjoja samalla nimellä, veli oli todennäköisempi. Niinpä kun Corrado, Caterina ja vanhempi herra, joka useamman kerran viikossa käy vanhalla rouvalla kylässä, istuivat piazzalla, kävin kertomassa, että olin löytänyt vanhan kirjeen. Kävi ilmi, että vanhempi herra oli Caterinan veli Alessandro ja kirje oli hänelle. Vanhan miehen silmät oikein tuikkivat ilosta, kun hän kiitteli minua kirjeestä.

Päivät siis kuluivat töitä tehden, mutta olimme luvanneet nuorimmalle, että lauantaina pidämme vapaapäivän. Lähdimme Gavin maauimalaan. Vaikka oli kuuma lauantai, ei väkeä ollut liikaa. Suurin osa näytti tulleen paikalle koko päiväksi. Mekin venytimme oleskeluamme vähän aiottua pidemmälsi, sillä pienestä baarista sai lounasta ja auringonvarjon alla oli mukava loikoilla. Kuten tavallista, ainoa joka paloi, oli tummahiuksinen vanhin tyttäreni, jolla on myös selvästi tummempi iho kuin meillä kahdella vähän punapigmenttisellä. Ikävä kyllä olkapäät punoittivat vielä maanantaina lähdön hetkellä aloe vera-rasvauksista huolimatta.

Intouduimme uinnin jälkeen vielä kuitenkin remonttihommiin ja illalla havahduin siihen, ettei meillä ollut oikein mitään syötävää. Lähdimme siis pizzeriaan hakemaan pizzoja. Mutta baari ja pizzeria olivatkin kiinni lauantai-iltana. Pelästyin jo paikan lopettaneen, kunnes myöhemmin selvisi, että he avaavat heti uuden pizzakokin löydyttyä. Jatkoimme siis matkaa Bosion toiseen baariin, Bar Tumeen, jossa emme olleet vielä käyneet. Bar Tume on enemmänkin baari suomalaisessa merkityksessä, mutta sen kyltissä lukee komeasti Pizzeria, joten toivoin sieltä löytyvän jotain mukaan otettavaa. Tiskin takana oleva nuori nainen oli vasta aloittanut työt paikassa, joten ei ollut ihan varma ruokapuolesta. Hän oli kuitenkin melko varma, ettei pizzaa taida olla. Mukava omistajarouva tuli paikalle ja lupasi tehdä meille kuitenkin piadinet mukaan otettavaksi. Piadine on tortillan tapainen lettu, joka voidaan täyttää erilaisilla täytteillä. Maksun kohdalla muistin, että minulla ei olekaan yhtään käteistä mukana. Eikä kortilla tietenkään voinut maksaa. Niinpä jätin tytöt baariin ja kipitin puolen kilometrin matkan pankkiautomaatille ja takaisin. Kotona piadinet kyllä maistuivat.

Sunnuntaina viimeisen maalauksen ja lattian pesun jälkeen lähdimme Serravalleen ostamaan tuliaisia. Tällä kertaa nuorimmaiseni jaksoi jo kiertää outlet-kaupungista yhden kolmasosan. Seuraavalla kerralla sitten vähän enemmän. Illalla vielä pesin lattian, joka on osoittautunut aika hanklaksi puhdistaa. Minun täytynee tavoistani poiketen kysyä neuvoa aineen ostamiseen kaupasta. Puhdistettuna lattiasta tulee niin hieno, mutta se on vuosikymmenten saatossa imenyt itseensä kaikenlaisia maali-ja öljytahroja, jotka eivät lähde huokoisesta pinnasta. Lisäksi reunoilla on vanha vahakerros, joka on vaalea, paksu ja ruma.

Siellä alla piilottelee kaunis lattia.

Tällä kertaa lähdimme Bosioon autolla. Alunperin meidän piti ajaa perille kahdestaan aikuisen tyttäreni kanssa, mutta pienin, kohta kahdeksanvuotias, taivutteli itsensä myös matkaan.

Pakkasimme auton aivan täyteen. Vasta päivää ennen lähtöä sain luvan alkaa siirrellä olohuoneessa kasvanutta tavarakasaa autoon. Lähes kaikki mahtuivat, ainoastaan isokokoinen jäähdytin oli pakko jättää odottamaan seuraavaa kertaa. Mukana oli kakikenlaista pientä, kuten astioita, tauluja ja tekstiilejä sekä korihylly, kylpyhuoneen puinen kärry ja yöpöytä. Eteiseen unohtuivat kasa henkareita sekä ylimääräiset verhotangot, mutta sisko koettaa saada ne survottua omaan autoonsa.

Matkan alku oli vähän stressaava. Finnlines oli ilmoittanut laivan olevan kolme tuntia myöhässä, mutta senkin jälkeen odottelimme laivaan pääsyä autossa kolmisen tuntia. Pitkiä tunteja melkein kahdeksanvuotiaan kanssa. Laivalla matkustimme vain minä ja nuorin matkalainen, sillä toinen tyttäreni tulee merisairaaksi jo satamassa. Hän siis lensi Hampuriin ja tuli sieltä junalla meitä vastaan Travemündeen. Laivamatka oli pitkä, mutta lopulta saavuimme melkein ajoissa perille, löysimme tyttäreni ja pääsimme melko sujuvasti kohti Saksan pimeitä moottoriteitä noin kello yhdentoista aikaan illalla.

Alussa tie vaikutti todella hyvältä, mutta Hampurin jälkeen tie muuttui rosoiseksi ja mutkaiseksi. Vaihtelimme kuskia parin tunnin välein ja ajaessani tyttäreni saikin vähän nukuttua, kun minä puolestani vuorollani lähinnä torkahtelin. Raskaimmat pätkät ajaa olivat puolesta yöstä eteenpäin ja sitten taas aamulla joskus seitsemän jälkeen. Koko yön tiellä oli paljon liikennettä, etenkin rekkoja. Toisaalta tietä oli niiden valoilla helppo seurata, mutta välillä meni vähän rasittavaksi pitkien räpsyttelyksi. Kaikki huoltoasemat olivat myös auki läpi yön. Vessassa käynti maksoi niillä 50 senttiä!

Sveitsi oli kaunis ja sujuva. Eteläosassa nuorimmainen huomasi, että ollaan ihan kuin Italiassa. Arkkitehtuurin puolesta tosiaan vaikuttikin siltä, mutta liikennejärjestelyt olivat vielä kovin samanlaiset kuin pohjoisempana. Kun viimein ylitimme Italian rajan puoli yhden aikaan iltapäivällä, tuntui heti tutummalta. Liikenneympyröissä oli ylimääräisiä poistumisliuskoja, eikä ilman google mapsia olisi löydetty minnekään. Lopulta omalla autolla pihaan kaartaessa tuntui taas kuin olisi palannut kotiin.

Ensimmäisille kahdelle viikolle olin suunnitellut remonttia. Ylimmästä kerroksesta on tehty lapsille yksi huone valmiiksi ja jatkossa siitä tulee kolmen vanhimman lapseni huone. Nuoremmille tehdään huoneet kahdesta ylimmän kerroksen vanhasta ullakkohuoneesta. Aloimme heti ensimmäisenä aamuna tyhjentää toista huoneista. Veimme alas säkeittäin vanhoja koulukirjoja, huonekaluja ja sekalaista roskaa. Tämä on minusta remontin raskain vaihe. Itse tekeminen on suhteellisen rentouttavaa, mutta tavaroiden kantaminen kolmannesta kerroksesta kellariin, joka koko ajan täyttyy uhkaavasti, on suhteellisen raskasta. Alkulomasta lämpötila onneksi pysytteli kolmenkympin alapuolella, mikä oli työnteon näkökulmasta hyvä asia. Tavoitteena on nyt kahden ensimmäisen lomaviikon aikana saada molemmat huoneet valmiiksi ja sen jälkeen vaan lomailla.

Pääsiäislauantaina näin vihdoin myös Corradon ja vaimon. Pitkäperjantai on Italiassa ihan tavallinen työpäivä, mikä oli yllätys. Ja työpäivät ovat todella pitkiä, joten ennen lauantaita emme siis törmänneet. Kun näimme, tapaaminen meni tutun kaavan mukaan: ”Hei, olemme tulleet!” ”Olette tulleet! Onko kaikki kunnossa?” Ja tämän tervehdyksen jälkeen luetteloin kaikki meitä mietityttäneet asiat ja Corrado hoitaa ne. Esimerkiksi tällä kertaa meidän biojäteastiamme oli jäänyt tyhjentämättä maanantaina ja perjantaina. Seuraava tyhjennys olisi pääsiäisen takia vasta seuraavana perjantaina ja silloin se todella olisi tyhjennettävä. Corrado oli aivan tuohduksissaan ja sanoi hoitavansa asian naapurin Patrizian kanssa, joka jos muistatte, on kunnantalolla töissä. Roskien tyhjennyksen hoitaa firma nimeltä Econet, mutta koska sopimus tehdään kunnantalolla, ne liittynevät toisiinsa. Ja seuraavana perjantaina astia todella tyhjennettiin kärpäsineen kaikkineen. Sisko oli myös huomannut, että vasemman puoleisen naapurin autotallin katon ränni oli katkennut (?) ja vesi valui suoraan meidän pihallemme talon nurkalta. Sanoin, että minun pitää varmaan sanoa vaarille asiasta. Corrado sanoi, että mitä vielä, haki pitkän varren ja tönäisi putken katolle. Lisäksi tuli hoidettua pari muutakin pikku juttua.

Lauantai-iltapäivänä siskon perhe lähti kohti Suomea. Illemmalla talolle saapui ystäväni miehineen ja poikineen Brysselistä. Illalliseksi lähdimme hakemaan pizzoja pizzeria-baarista. Pizzeriassa oli kolme työntekijää. Nuori englantia osaava mies, joka on ehkä trattorian pariskunnan poika sekä kaksi muuta. Mutta koska ystäväni puhuu parempaa italiaa kuin minä, puhuimme siis italiaa. Pizzoja valitessamme tuli paikalle trattorian mies, joka kuulutti kaikille, että tässä on se Suomalainen Rouva, jolla on talo täällä. Luulen, että aika moni sen jo tiesikin. Baarin nuori mies kertoi ystävälleni, että hän on käynyt Suomessa, Ivalossa. Niinpä tietenkin.

Istuimme hetken baarin puolella odottamassa pizzoja, jotka tulivat kuitenkin nopeasti. Suomessa en lähtisi mihinkään lähiökuppilaan tai kyläbaariin, mutta Bosiossa sitä täytyy vielä kokeilla. Tunnelma on mukava. Pöydillä oli ruutuliinat ja proseccolasien kanssa tuotiin myöspientä syötävää. Tosin miehet katsoivat sisällä jalkapalloa ja naiset istuivat lasten kanssa ulkona terassilla. Mutta ehkä Suomalainen Rouva saisi istua myös sisällä.

Seuraavana aamuna sisko laittoi viestin, että hän oli tehnyt testin varmuudeksi palattuaan kotiin ja se oli positiivinen. Minäkin tein testin. Jotenkin en ollut osannut odottaa, että saisin koronan. Ja ainakin olin ajatellut, että jos sen saisin, niin olisin astmaatikkona kuoleman kielissä. Mutta niin vain tein oireettomana positiivisen viivan. Laitoimme ystäväperheen kanssa maskit kasvoille ja lähdimme kävelylle. He ovat sairastaneet taudin jokin aika aiemmin, joten paniikkia ei siltä osin ollut. Kävelyllä olo tuntui epätodelliselta. Tervehdimme vanhempien rouvien ryhmää, jotka iloisesti nyt juttelivat meille aiempaa enemmän (luulen, että olen päässyt nyt vähän osaksi yhteisöä). Samalla päätimme, että ystävät varaavat majoituksen Cinque Terrestä ja peruuttavat toisen ystävän luo menemisen paluumatkalta.

Niin lähtivät ystävät ja jäimme tytön kanssa kahdestaan karanteeniin. Onneksi olin täyttänyt jääkaapin vieraiden vuoksi, joten mitään hätää meillä ei sinänsä ollut. Oireeni pysyivät koko ajan melko lievinä, eikä tyttäreni sairastunut. Ainoastaan maanantaiaamuna tunsin hetkellisesti tukehtuvani lämpimän suihkun jälkeen, mutta sekin meni ohi. Minua kuitenkin helpotti tieto, että ystäväni perhe olisi lähellä, jos vaikka joutuisin lähtemään sairaalaan.

Sitten alkoi asioiden järjestely. Yksityiset testipaikat aukesivat tiistaina, mutta missään ei ollut aikoja. Jonotin puhelimessa tuntikausia tiistaina ja keskiviikkona. Testipaikkaan, sairaalaan, lääkäriasemalle, omaan työterveyteen, vakuutusyhtiöön. Sairaalat tai lääkäriasemat eivät Italiassa tee testejä. Testi tehdään apteekissa (tai yksityisessä testipaikassa) ja se jälkeen perhelääkäri vahvistaa karanteeniajan ja kirjoittaa tiedon järjestelmään. Olin laittanut viestin Corradolle sunnuntaina koronastani. Hän vastasi, että taitaa hänelläkin olla, tekee testin myöhemmin. Soitin tiistaina melkein itkuisena Corradolle, etten tiedä mitä tekisin, tarvitsen testiä ja lääkärintodistusta. Corrado rauhoitteli, että nyt vaan soitat apteekkiin ja käyt tekemässä testin, se riittää ainakin Italiassa työpaikalle, varmaan myös Suomessa?

Varasin siis testin apteekkiin ja apteekkari sanoi nimeni kuullessaan: ”Toivonen, olet suomalainen?”, koska Henri Toivonen todellakin muistetaan täällä. Kävin testissä ja sain todistuksen. Apteekissa sanottiin, että viikko eteenpäin olisi karanteenia ja se pitäisi vahvistaa lääkärillä. Vastasin, että tottakai ja kiitin todistuksesta. Todistuksen lisäksi olin jo aiemmin siirtänyt tiistain lentoa eteenpäin ja jatkanut autonvuokrausta. Työterveydestä ja vakuutusyhtiöstä kerrottiin, että tarvitsisin lääkärintodistuksen. Toisella kerralla työterveyden (joka ei muuten auttanut mitenkään) vastaanottovirkailija vihjaisi suomalaisista etälääkäripalveluista. Silloin muistin itsekin Taskulääkäripalvelun, joka on loistava palvelu. Niinpä lopulta sain etänä lääkärintodistuksen.

Lopulta keskiviikkona kaikki asiat oli hoidettu ja meillä tytön kanssa lauantaihin saakka vain aikaa. Harvoin olen viettänyt niin rentoja päiviä kuin loppuloma Bosiossa. Heräiltiin aamulla rauhassa, ajettiin autolla johonkin vuorenrinteelle tai joen rantaan, palattuamme syötiin, luettiin ja katsottiin elokuvia. Vähän tylsää, mutta ainakin akut tulivat ladattua. Lauantaina lähdimme iltapäivällä kohti Milanoa ja puolenyön aikoihin saavuimme Helsinkiin sen suuremmitta kommelluksitta.

Tätä kirjoittaessa on tasan kaksi viikkoa aikaa kesäloman alkuun. Silloin suuntaamme tyttärien kanssa auton nokan kohti Saksaa ja sieltä Bosiota. Ohjelmassa on ainakin kahden makuuhuoneen remontointi, ikkunoiden vaihtoa ja vaihtuvia vieraita. Niin ja tietenkin pihan laatoittamista ja kalustamista. Sitä odotellessa!

Loputtoman pitkän talven jälkeen koitti vihdoin loma. Pääsiäisen suunnitelmissa oli, että siskon perhe lähtee Bosioon pääsiäistä edeltävänä viikonloppuna ja minä tulen nuorimman tyttäreni kanssa perässä pääsiäistä edeltävänä tiistaina. Suunnitelma oli täydellinen. Lähdimme työ-ja koulupäivän jälkeen kohti Italiaa ja saavuimme illalla lämmitettyyn taloon, jossa illallinen odotti valmiina.

Olin laittanut naapurille viestiä, että tulen tiistaina ja tuon lämmön mukanani. Vastauksena tuli nauruhymiö. He odottaisivat kylmän kevään jälkeen, että tuomme lämmön täältä (jääkylmästä pohjolasta). Mutta niin kävi. Alkulomasta lämpö helli meitä yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloilla pääsiäismaanantaihin saakka.

Ennen tuloani naapurit olivat kyllä tervehtineet siskoni perhettä, mutta koska he eivät puhu italiaa, olivat kyläläiset vähän vältelleet kontaktia välttääkseen englannin puhumista. Aiemmin on selvinnyt, että baarin nuori mies puhuu englantia, nyt sisko oli myös selvittänyt, että lähikaupan lihatiskin mieskin puhuu englantia. Sillä ja elekielellä selviää jo pitkälle.

Piemonten ja Ligurian alueella on ollut tammikuusta lähtien sikaruttoepidemia, joka on tappanut villisikoja. Tästä johtuen, hyvin italialaiseen tapaan, alueelle määrättiin puolen vuoden luonnossaliikkumiskielto. Asiasta keskustellaan vilkkaasti paikallislehdissä ja fb-ryhmissä, mutta missään virallisessa tiedotteessa en ole nähnyt asiaa mainittavan, saati että tietoa olisi saatavilla englanniksi. Liguria höllensi rajoitusta ennen pääsiäistä niin, että poluilla saa liikkua, jos desinfioi kengät luonnosta tultuaan. Määräyksiä on edelleen paljon ja Piemonten alueella on siis edelleen täyskielto.

Siskon perheen kanssa vietimme lomaa rennosti oleillen. Suunnittelimme tulevaisuuden remontteja sekä järjestelyjä seuraavalle kesälle. Emme suunnitelleet vaelluretkiä kiellon takia, mutta päätimme vähän uhmata kieltoa, koska emme olleet oikeasti edes varmoja, mistä luonto virallisesti alkaa. Niinpä kävimme joella Val Borberassa, jossa autolta rantaan on noin 100 metriä. Missään ei näkynyt mitään varoituksia ja yleinen ulkoilupaikka piknik-pöytineen oli auki. Toivottavasti kesäksi asia vähän selkiytyy.

Pääsimme myös vihdoin syömään Bosion omaan ravintolaan, Antica Trattoria del Cantoon. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, joten pariskunnalla, joka paikkaa pitää, oli aikaa selittää meille jokainen ruokalaji erikseen. Nimet olivat sellaisia, joita en ollut ennen kuullut. Paikan ruoat ovat alueellisia perinneruokia. Ne ovat aina satokauden tuotteista tehty ja todennäköisesti kaikki raaka-aineet tulevat lähialueelta. Bosion ruokakulttuuri on sekoitus piemontelaista ja ligurialaista ruokaperinnettä, koska Bosio sijaitsee Piemonten Ligurian puolelle sukeltavassa niemekkeessä. Meidän iltanamme listalla oli fasaania eri muodoissaan. Alkupalaksi antipasto misto jaettavaksi. Erityisesti peruna-papupiirakka sekä paistetut raviolit olivat erinomaisia. Primiksi ravioleja ligurialaiseen tai piemontelaiseen tapaan ja pääruuaksi fasaania haudutettuna tai paistettuna eri tyyppisillä kastikkeilla ja lisukkeilla. Lisukkeina näin keväällä oli perunaa eri tavoin valmistettuna sekä vihreitä papuja, joista en Suomessa välitä, mutta jotka täällä ovat makeita ja herkullisia. Lisäksi 25 euron menuumme kuului jälkiruoka. Lapsille ruoat räätälöitiin pyynnöstä, eli pasta al ragù.

Kävimme kuumimpana päivänä retkellä läheisillä Libarnan kaivauksilla. Libarnassa on ollut roomalaisten kaupunki, joka on perustettu n. 200 eaa ja hylätty 450-luvulla. Kaupunki on löydetty maakerrostumien alta 1820-luvulla. Tällä hetkellä on kaivettu esiin asuinrakennusten raunioita ja kylpylän esiin kaivaminen on työn alla. Opas ja paikka on ilmainen. Kun kerroimme olevamme Suomesta, opas kertoi, että hänelläkin on suomalainen ystävätär . Italian historia hämmästyttää ja vaikuttaa aina, mutta ehkä erityisen ihmeellistä on löytää tällainen paikka niin läheltä pikku Bosiotamme.

Päätimme ensimmäisenä jouluna mennä talolle kahdestaan mieheni kanssa. Talon eristys ja lämmitys olivat aika epävarmoja, joten jätimme lapset kotiin. Toisaalta emme olleet myöskään pitkään aikaan olleetkaan reissussa ilman lapsia.

Lensimme tapaninpäivänä välilaskun kautta suoraan Genovaan. Genovan lentokenttä sijaitsee ihanasti aivan meren rannassa ja lämmin tuuli ja tutut tuoksut vastaanottivat meidät. Autonvuokraus kävi kätevästi ilman jonoja. Ajomatka Genovasta talolle on mukavan lyhyt ja kuvittelin osaavani talolle ilman opastusta. Osasinkin, hiukan tavallista useamman käännöksen ja aika paljon tavallista pidemmän reitin jälkeen.

Talo oli kylmä. Todella kylmä. Kylmät ja kosteat seinät hohkasivat kylmää ja sisälämpötila oli alle kymmenen astetta. Itse olin osannut varautua talon kylmyyteen syysloman jälkeen, mutta miehellä ei ollut fleecekerrastoa tai villavaatteita mukana. Laitoimme keittiön ja yläkerran kylpyhuoneisiin lämpöpuhaltimet päälle, makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen patterit. Seuraavana päivänä kävimme myös shoppailemassa miesten fleece-vaatteita.

Sulake alkoi paukkua melkein heti lämminvesivaraajan, jääkaapin ja lämmityslaitteiden kuormituksessa. Minulle oli selvinnyt, että taloissa oli yleisesti vain yksi sulake, johon sopimuksesta riippuen tuli x määrä jännitettä. Meidän jännitteemme oli liian pieni lämmittämään taloa sähköllä. Olin tilannut jo Suomesta käsin sähkölaitokselta jännitteen noston, mutta vielä en ollut saanut toimenpiteelle päivämäärää. Niinpä ensimmäisen illan jälkeen suljimme olohuoneen oven ja pysyttelimme vain keittiössä tai makuuhuoneessa. Makuuhuone oli jo ensimmäisenä aamuna siedettävän lämmin ja keittiö toisena iltana. Toisena yönä tosin sulake napsahti keskellä yötä, joten seuraavan aamun herätys oli aika kalsea. Ensi syksyksi on mietittävä lämmitystä uusiksi, tarkoituksena on ainakin ostaa bioetanolitakka alakertaan.

Ulkolämpötila vuoden vaihteessa oli lähellä nollaa. Aurinko kuitenkin pilkisteli aika ajoin ja silloin piti avata takkia kävellessä, joulukuussakin se lämmitti niin mukavasti. Yhden päivän vietimme Genovassa, jossa teimme jonkunlaisen harhaanajon ennätyksen. Genovan meri-ilmasto on täysin erilainen kuin meidän vuorostoilmamme ja lämpötila nousi parhaimmillaan +18C:een. Noustuamme autosta Genovassa, Corrado soitti ja kertoi, että sähkölaitoksen mies halusi sopia ajan, jolloin hän tulee vaihtamaan mittarimme ja nostamaan jännitettä. Corrado ehdotti, että hän sopii miehen kanssa sopivan ajan. Tottahan se sopi. Samalla mietin, että meidän täytyy myös ottaa selvää miten Italiassa teetetään lisää avaimia, koska toisten avainten ollessa Corradolla, minulle ja siskolleni jäävät vain yhdet yhteiset avaimet. Muutaman harhaanajon ja Ikea-kiepauksen jälkeen ajoimme kaunista vuoristoreittiä takaisin talolle.

Pois lähtiessä iski taas haikeus. Seuraavaan kertaan olisi aivan liian pitkä aika, koska olimme päättäneet korona-testauksen ym. takia jättää hiihtolomareissun välistä. Haikein mielin ajelimme takaisin Genovan lentokentälle radiota kuunnellen. Radiossa puhuttiin tulevasta keväästä ja toimittaja huokaisi, että emmeköhän kaikki ole jo saaneet tarpeeksemme tästä talvesta, kevät saisi jo tulla. Ulkona Genovassa oli +15C. Meillä sellaista on onnelisena toukokuun päivänä.

Sunnuntaiaamuna heitin vanhemman poikani juna-asemalle, koska hän halusi käydä Parmassa jalkapallo-ottelussa. Sen jälkeen palasin talolle siivoamaan ja valmistamaan siskon perheelle tervetuliaislounasta. Olin pessyt joitakin lakanoita valmiiksi kesän jäljiltä, mutta ne eivät olleet pariin päivään kuivuneet ollenkaan, vaikka olin siirtänyt kuivaustelineen aivan patterin viereen. Kylmistä seinistä hiipivä kosteus olisi vaatinut viikkoja lämmitystä kuivaakseen. Onneksi Ikean- tilaus oli sisältänyt uusia lakanoita, jotta saimme kaikki sängyt pedattua.

Siskon perheen saapuminen ei tapahtunut aivan aikataulussa. Meille pääsee Milano-Genova -moottoritieltä kahdesta eri liittymästä. Milanosta tultaessa ensimmäinen on Serravallen liittymä, johon Google Maps siskon perheen ohjasi. Sunnuntaisin kuitenkin toinen, Arquata Scrivian liittymä on parempi, koska italialaiset rakastavat passeggiataansa viikonloppuisin kauppakeskuksissa. Siskon perheellä oli siis mennyt pitkä tovi jonottaessaan pois moottoritieltä Serravallen ostoskeskuksen liittymässä koronasulun lieventymisen hullaannuttamien italialaisten jonossa.

Siskon perheen saapumisen jälkeen oli ohjelmassa tietenkin hiukan hyperaktiivinen kierros talossa. Talo oli kuulemma parempi kuin kuvissa ja kaikki tulijat vaikuttivat innostuneilta ja hyväksyviltä. Sain vihdoin huokaista. Siskon lapsille (7- ja tuolloin melkein 10 -vuotiaat) sekä minun nuorimmalleni oli varattu kolmannen kerroksen ainoa valmistunut huone. Siellä oli kolme sänkyä, matto, jalkalamppu, patteri sekä erikoinen viritys yläkerran ainoasta pistorasiasta vedettyä jatkojohtoa. Lapset olivat kuitenkin innostuneita omasta valtakunnastaan.

Maanantaina ajoimme Genovaan. Arquata Scrivian liittymässä oli tietullin lippuautomaatti hajonnut ja jouduimme odottamaan aika pitkään, ennen kuin pääsimme moottoritielle. Genovan lämmössä lapset pääsivät rannalle uimaan. Aurinko, jano ja hiekka varpaiden välissä tuntuivat mahtavilta. Merivesi oli jo vähän viilentynyt, mutta se ei lapsia estänyt nauttimasta vedestä. Tulomatkalla kävimme Ikeassa lähinnä fiilistelemässä tulevia hankintoja ja suunnittelemassa keittiötä. Mukaan tarttui vain jotain pientä. Käväsimme myös lasten kanssa hakemassa pari lämpöpatteria lisää. Ehdotin siskon perheelle, että ajaisimme takaisin moottoritien sijaan pikkutietä, joka kiemurtelee vuorten rinteitä. En kuitenkaan tajunnut, että pimeä tulee Italiassa niin nopeasti. Matkakaverimme eivät loppujen lopuksi olleet kovin tyytyväisiä reittivalintaan, kun olivat pimeässä yrittäneet keskittyä pysymään pienellä vuoristotiellä. Maisemia täytynee mennä ihailemaan toisella kertaa.

Illalla lähdimme Gaviin syömään illallista ravintolaan. Tiistaina vanhin poikani oli jatkamassa matkaansa kaverinsa kanssa junalla Etelä-Italiaan, joten tämä oli viimeinen yhteinen ilta koko porukalle, joskin rankan päivän jälkeen. Ravintolassa nuorimmainen nukahti heti pääruuan jälkeen, mutta tyttöserkut nautiskelivat koko menun jälkiruokaa myöten.

Seuraavana aamuna heräsin kauhuun. Mihin olin jättänyt puhelimeni illalla, entä laukkuni? Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, oliko minulla ollut laukku mukanani, kun olimme rättiväsyneinä lähteneet ravintolasta kotiin. Etsin paniikissa ravintolan numeron, jonka lopulta löysin ja johon soitin siskoni puhelimella. Ensimmäinen yritys oli kuitenkin väärä ja soitin jollekin kukkakauppiaalle, joka säikähti huonoa italiaani ja sulki luurin. Toisella kerralla ravintolan omistaja vastasi kotoaan. Hän ei muistanut nähneensä laukkuani, mutta lupasi lähteä ravintolaan katsomaan. Hetken kuluttua hän soitti minulle ravintolasta ja kertoi, ettei ollut löytänyt laukkuani. Huokasin pettymyksestä, jolloin omistaja vähän loukkantui kiittämättömyydestäni ja sanoi, että jos laukku olisi oikeasti jäänyt ravintolaan, hän olisi sen kyllä löytänyt. Kiittelin häntä ja sanoin, että tottakai, uskon kyllä, mutta missähän se laukku sitten oikein on? Ja lompakko ja puhelin? Hetken vielä panikoituani muistin, että illalla väsyneenä olin laittanut laukun olohuoneen sohvalle, jossa se edelleen nökötti.

Kävimme viikon aikana myös joella, josta katsastin parhaimmat uimapaikat seuraavaa kesää ajatellen. Tietenkin kävelimme myös Bosiossa ja viereisillä rinteillä. Luonto näytti kovin erilaiselta syksyllä kuin kesällä.

Keksimme, että voisimme käydä jossain lähikaupungissa myös junalla. Kenenkään ei tarvitsisi ajaa ja koko porukka voisi matkustaa yhdessä. Valitsimme Torinon, jossa en ollut vielä koskaan käynyt. Koska siskon perhettä vaivasi jotenkin huono tuuri siirtymien suhteen, oli Torinon-junakin perillä yli puoli tuntia myöhässä aikataulustaan. Kävimme Torinon automuseossa, jonka jälkeen kävelimme keskustaan. Tässä vaiheessa nuorimmat alkoivat olla niin puhki, että äänestivät ainoaksi nähtävyydeksi Torinon Lego -kaupan. Kaupassa käynnin jälkeen kävelimme takaisin muutaman sata metriä aseman kahvilaan ja lähdimme junalla kotiin. Paluumatka sujui aikataulussa. En voi oikein vieläkään sanoa käyneeni Torinossa.

Kävimme kuitenkin vielä junalla myös Genovassa ja vaikka taas juna oli vähän myöhässä, oli matkanteko näin rennompaa. Genovassa kävimme akvaariossa ja saimme taivuteltua lapset kävelemään noin kilometrin takaisin juna-asemalle. Meren rannan suuntaisesti kulkeva sivukatu näytti minulle toisenlaista, hyvin värikästä Genovaa.

Siskon tyttöni oli täyttämässä pian matkan jälkeen kymmenen vuotta. Olimme sopineet siskon kanssa, että otamme lahjat mukaan matkalle, hankimme paikan päältä kakun ja yllätämme tytön. Alkuviikosta kävimme siskon kanssa kävelyllä katsastamassa Bosion pikkukaupat sekä tilaamassa kakun leipomosta. Leipomo ei ole enää ihan varsinaisesti toiminnassa, he tekevät joitakin pikkuleipiä ja myyvät elintarvikkeita, mutta marenkikakku oli saatavilla tilauksesta. Niinpä tilasimme ja myöhemmin haimme kakun ja yllätimme sankarin täydellisesti torstaina. Olimme käyneet ostamassa porukalla television aiemmin samalla viikolla ja laukuista löytyi serkkujen mukaan otettu Nintendo sekä uusi tanssipeli. Serkukset hikoilivat loppuillan tanssipelin kanssa ja minä innostuin laittamaan portaisiin koristeet. Sisko keksi muuten aiemmin television oston yhteydessä ostaa myös lämpöpuhaltimen, jonka jälkeen saimme paitsi pyykit kuiviksi, myös huoneita nopeammin aamuisin lämpimäksi.

Mietimme siskon kanssa, mitä voisimme tehdä Corradolle ja hänen perheelleen kiitokseksi kaikenlaisesta pienestä vaivannäöstä. Päädyimme lohipiirakkaan. Ajattelin, ettei täytteeseen tarvittavaa Creme Fraichea saanut kaupoista, vaikka myöhemmin näin sitä meidän Iperin kylmähyllyssä. Korvasimme täytteen hapankerman rahkalla, jota löytyi Lidlistä ja laitoimme lisäksi kananmunaa, kermaa, kylmäsavulohta ja pippuria. Tilliä emme alkaneet etsimään mistään, vaikka sitä kasvaa kyllä villinä teiden varsilla. Kaupassa en kuitenkaan ole koskaan nähnyt tilliä, ja luulen sen makuna olevan italialaisille aika eksoottinen. Teimme piirakan kertakäyttöfoliovuoassa ja paistoimme sen uunissa napsutellen samalla sulaketta päälle. Piirakka näytti ihan hyvältä, pakkasime sen komeaan synttärikakun pakkaukseen ja veimme naapureille. Myöhemmin Corradon vaimo kehui piirakkaa kovasti. Toivottavasti se oli syötävää.

Sekin loma saapui loppuun, halusimme tai emme. Varhain sunnuntaiaamuna, tiheässä sumussa, näkyvyyden ollessa muutaman metrin, jätimme talon haikeina taaksemme ja lähdimme kohti kylmää ja pimeää Suomea.

Ci vediamo a presto!

Odotin syyslomaa malttamattomana ja 10 työviikkoa tuntuivat loputtomilta. Yleisen Italiaanlähtö-odotuksen lisäksi siskoni ja hänen perheensä tulisivat vihdoinkin näkemään talon. Olin nähnyt useita painajaisia, mitä kummallisimmista taloista, joihin eksyin siskoni kanssa ja joissa siskoni näytti aina täydellisen järkyttyneeltä ja jännitin siskon mielipidettä tosielämän talosta.

Olin ottanut kaksi ylimääräistä vapaapäivää ennen syysloman alkua, joten lähdimme matkaan torstaiaamuna. Mukanani olivat tällä kertaa kaksi poikaani, 23- ja 16 -vuotiaat, sekä seitsemänvuotias tyttäreni. Lensimme Milanon Malpensaan, vuokrasimme auton ja ajoimme Serravallen ostoskeskuksen Unieuroon. Lämpöpatterit olivat saapuneet kauppaan, joten ostin niitä kaksi. Olin laskenut, että tarvitsisimme lisäpatterit ylimmän kerroksen lastenhuoneeseen ja keittiöön. Lisäksi ostimme irrallisen induktiolieden, koska vanhan hellan valurautaiset levyt veivät paljon sähköä ja olivat älyttömän hitaita lämpenemään. Pääsimme jossain vaiheessa ruokakaupan kautta myös perille. Saapuessamme taloon se oli yllättävän kylmä. Yöt olivat jo viilenneet vuoristossa ja vaikka päivälämpötilat kiipesivät vielä yli viidentoista asteen, eivät talon paksut kiviseinät enää lämmenneet päivän aikana.

Talossa oli valmiina alakerrassa kaksi vanhaa, isoa, öljytäytteistä patteria. Lisäksi remontin yhteydessä oli lisätty kakkoskerroksen kahteen makuuhuoneeseen sekä kylpyhuoneeseen ”ruotsalaiset” pienet sähköpatterit. Saavuttuamme laitoin kaikki nämä patterit päälle samanaikaisesti. Yläkerran seinään kiinnitetyistä pattereista ei yhdenkään töpseli yltänyt pistorasiaan, eikä meillä ollut tarpeeksi jatkojohtoja, joten näppärästi revin jokaisen patterin irti seinästä ja nostin pistorasian viereen seinää vasten nojaamaan.

Nopeasti huomasimme, että sulake alkoi naksua pois päältä vähän väliä. Lisäksi ruokaa laittaessa vanhalla hellalla tai uunissa, kaksi vanhaa patteria piti sulkea kokonaan. Italialaisissa taloissa, tai ainakin tässä meidän talossamme, on sulaketaulussa vain yksi sulake. Luulin, että se johtui siitä, että talo oli vanha ja sähköt siksi vaillinaiset, mutta ei asia ollutkaan niin. Palaan siihen myöhemmin. Joka tapauksessa syyslomalla saimme optimoida pattereita ja hellan käyttöä jatkuvalla syötöllä.

Ensimmäisen illan ruuan jälkeen lähdimme iltakävelylle ihanaan Bosioon. Ulkona ilma tuntui vielä illallakin mukavan lempeältä Suomen lokakuuhun verrattuna. Näimme myös aivan uusia eläinlajeja, joita en edes tiennyt Italian luontoon kuuluvan.

Tullessamme kävelyltä oikealla puolellamme asuva pappa oli huomannut tulomme ja odotteli meitä hermostuneen näköisenä pihalla. Hänellä oli tärkeää asiaa. Pappa puhuu minulle aina hyvin hitaasti ja selkeästi ja toistaa tärkeimmät kohdat aina varmuudeksi kolme kertaa. Tuloamme edeltävänä viikkona oli alueella ollut ennätyssateet, joista uutisoitiin Suomessa saakka. Yhtenä päivänä oli satanut vettä enemmän kuin Suomessa koko vuonna (edelleen minun on vaikea ymmärtää tätä) ja likavedet olivat päässeet tulvimaan juomaveden sekaan. Alueella oli annettu ohje, että kaikki vesi pitää keittää, myös se, jota käytetään vihannesten huuhteluun. Pappa näytti huojentuneelta, kun kerroin, ettemme olleet vielä ehtineet juoda vettä tai edes huuhdella vihanneksia (oikeasti olin yhdet tomaatit kyllä huuhdellut ja seurauksia odottelimme kauhulla hetken). Hän toisti lauseen: ”Myös vihannesten huuhteluvesi tulee keittää, ymmärsitkö?” kolme kertaa, vaikka toistin sisällön hänelle. Siispä keitimme huuhteluvedet ja joimme pullosta. Keitin varmuudeksi myös tiskiveden, mikä oli aika työlästä.

Perjantaille olin tilannut melko suuren Ikean tilauksen. Tilauksessa olivat runkopatjasängyt siskolleni, hänen miehelleen, minulle ja miehelleni sekä lakanoita, patjoja, peittoja, tyynyjä ja sohva. Tilauksen olin joutunut tekemään useampaan kertaan ennen kuin sain sen läpi. Yksi syy hankaluuteen oli, että meni kauan tajuta, että yhdessä kuljetuksessa oli aina painoraja, jonka jälkeen piti tilata uusi kuljetus. Odottelimme siis perjantaina aamupäivällä jännityksellä kolmea Ikean kuljetusautoa. Loppujen lopuksi, ihan ajallaan, tuli yksi kuljetusauto ja kaksi miestä. Menin autoa vastaan tielle, koska huomasin, ettei talossamme ole numerokylttiä (edelleen hankintalistalla) ja Italian talonumerointi on toisinaan vähän persoonallista. Meidän ihan tien alussa olevan talomme numero on loogisesti 14. Muutaman tarkastuskierroksen jälkeen saimme iloita, että kaikki oikeat tavarat oli koottu tähän yhteen kuljetukseen.

Pienen sänkyjen koontipuuhan jälkeen kävimme lounaan jälkeen hengähtämässä Novi Liguressa, jonka jälkeen palasimme kokoamaan vielä sohvan (pojat). Novi Liguressa oli alkamassa viikonlopun taidetapahtuma. Italian kaupungeissa ja jokaisessa pikku kylässä on jatkuvasti erilaisia yhteisiä tapahtumia. On historiallisia tapahtumia, jotka saattavat olla valtakunnallisia, tai liittyä juuri sen paikkakunnan historiaan. Näihin tapahtumiin kuuluu usein teeman mukainen pukeutuminen, esitykset sekä tietysti tarjottavat. On erityisesti jonkin paikallisen ruuan tai elintarvikkeen ympärille kehittyneet juhlat, joita pidetään vuosittain aina samaan aikaan. Bosiossa on ainakin kastanja- ja sienijuhla. Lisäksi ovat tietenkin kirkolliset juhlapäivät, joihin saattaa liittyä isojakin kulkueita sekä tietysti ruokaa. Novi Liguren juhlaviikonloppu ei oikeastaan ollu mikään näistä tyypillisistä italialaisista syistä kokoontua yhteen vaan tapahtumassa juhlistettiin (ehkä paikallisia?) taiteilijoita.

Lauantaina kävimme Rapallossa. Rannan lämpötila oli lähellä hellelukemia, mikä tuntui taivaalliselta. Vaikka olin tarkastanut lämpötilan etukäteen, oli syksyisessä Bosiossa vaikea uskoa oikeasti lämpöön, joten jätin nuorimmaisen uimapuvun talolle. Tästä sain kyllä perillä kuulla. Rapallo oli ihan viehättävä paikka, mutta aiemmin käydyn Portofinon jälkeen tiesin jo suunnilleen mitä oli odotettavissa. Sunnuntaina saapuisi sitten siskoni perhe talolle.