Vuosi vierähti. Se oli vuosi täynnä erilaisia raskaita asioita, ei mitään yksittäistä dramaattista, mutta työn ja lapsen ja oman isän asiat vain muodostivat raskaan vuoden. Päätimme myös myydä Suomen talomme ja sen tyhjentäminen myyntikuntoon jäi lähtöä edeltäville viikoille, vaikka hyvä pyrkimys oli aloittaa homma ajoissa. Talon myyminen tuntuu helpottavalta asialta, kunhan se vain toteutuu ja pääsemme muuttamaan kevyempään asumismuotoon ilman omakotitalon velvotteita. Odotin koko kevään kesäkuuta ja Italiaan lähtöä taas päiviä laskien. Tällä kertaa odotin ja jännitin myös matkaa ihan yksin. Sitä auvoisaa tunnetta, kun laivamatkalla ei ole mitään tekemistä, eikä mitään mahdollisuuksia yhteyksiin ulkomaailman kanssa. Ja se olikin mahtavaa, nukkua, katsoa ladattuja elokuvia ja fiilistellä vapautta kannella ilman minkäänlaisia odotuksia muilta.

Euroopan läpi sähköautolla ajaminen oli erilaista. Asennoiduin ajamaan ilman kiirettä ja ihastelin Saksan ja Sveitsin pikkukaupunkeja autoja ladatessa. Ajoin myös tavallista hitaammin ja sekin teki minulle hyvää. Yksinolon alkua Bosiossa helpotti se, että ensimmäisellä viikolla sain ystävän ja kummipojan vieraakseni. Teimme perusturistijuttuja ja kiertelimme tuttuja paikkoja. Heitin heidät poislähtiessä Milanoon, mistä heidän oli tarkoitus nousta lenktokenttäjunaan. Junalakko pisti suunnitelmat kuitenkin uusiksi. Junaa paikkasi bussi, joka lähti kohti lentokenttää aina puolen tunnin välein. Kukaan ei kuitenkaan kertonut, että seuraavat vuorot oli jo täytetty hyvinkin pitkälle ja vieraani olisivat saaneet seistä tuntikaupalla jonossa. Onneksi tuli kysyttyä ja niinpä jatkoimme vielä vähän matkaa autolla. Ja löysin taas hyvän latauspaikan pienen ostoskeskuksen parkista.

Sitten jäin yksin. Tätä yksinäisyyttä jatkuu vielä jonkin aikaa. Minulla oli suunnitelmia tälle yksinolon ajalle. Ensimmäinen oli alakerran pikkukylppärin remontti, joka onkin päässyt hyvään alkuun. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää. Toinen suunnitelma oli nukkua vuoden väsymys pois ja nyt kahden viikon jälkeen tämäkin tavoite alkaa olla saavutettu. Olen nukkunut joka yö vähintään kymmenen tuntia ja odotan sitä aamua, kun herään aikaisin ja pirteänä. Muista tavoitteistani alan vähän luopua. Ajattelin lähteä vähän kiertelemään junalla Italiaa, mutta sen aika ei ole ainakaan ihan vielä. Tosin ensi viikolle olen suunnitellut päiväreissun Ventimigliaan. Kuvittelin myös yksin ollessani pakon edessä tutustuvani johonkin paikalliseen, ehkä jopa naispuoliseen, henkilöön, mutta ihan vielä en ole saanut tätä asiaa edistettyä. Naapuri on ainoa ihmiskontakti ja hänelle juuri kerroin, että heidän kissansa alkaa osata jo aika hyvin suomea, koska juttelen sille niin paljon. Ja tietysti seurana ovat myös sinnikkäät taloon pyrkivät muurahaiset.

Katselen aivan liikaa Youtubesta remonttivideoita. Seuraan sellaisia henkilöitä, jotka ovat hankkineet remonttikohteen Italiasta ja tekevät siitä sisältöä. Innostuin vähän ajatuksesta, että alkaisin myös kuvailla arkeani. Tavallisen, ei-varakkaan naisen remonttihommista. Sitten tein vähän videota ja ei. Tajusin, että näytän aivan äidiltäni ja se ei todellakaan ole ihanteellista. Luovun tästä ideasta. Näissä youtube-videoissa tyypeillä on aina pienen rautakaupan verran työkaluja ja he aloittavat remonttinsa purkamalla kaiken. Sinänsä sisältöni, jos en olisi luopunut ajatuksesta, olisi eronnut tästä, sillä en todellakaan näe mitään järkeä purkaa kaikkea olemassaolevaa rappausta ja lattiaa, enemmänkin ideana on korjata ja säilyttää. Aina tehdessä jokin asiaankuuluva väline myös puuttuu, joten kekseliäisyys on yksi avainsanoista. Eilen katsoin Bergamon seudulla taloa remontoivaa pariskuntaa ja he kertoivat, kuinka on ollut yllättävää, että remonttimiehille ei koskaan kuulu tavaroiden poisvienti, koska se on Italiassa niin kallista. Taas huomasin, että asiat ovat kovin paikallisia täällä. Ne vähät työt mitä me olemme ostaneet, eli sähkömies ja ikkunapoika, heidän jäljiltään ei kyllä siivottavaa ole jäänyt. Jos haluatte suosituksia, niin Villa Tiezzi on aivan mainio.

Naapuri on hankkinut valokuidun, joten nyt meidänkin olisi helppo hankkia laajakaista. Kun tulin tänne, huomasin kuitenkin, että mobiilisignaali oli niin paljon parantunut, ettei laajakaistalle ollut tarvetta. Alan kuitenkin näin parin viikon jälkeen tulla toisiin ajatuksiin, sillä EU-datani alkaa uhkaavasti täyttyä. Moni asia palauttaa nyt minua hidastamaan elämääni. Dataa säästäessä olen iltaisin katsonut tänne tuotuja vanhoja dvd-elokuvia. Ja yritän olla samalla scrollailematta somea.

Olen ollut nyt 28 vuotta äiti ja nuorin lapseni on edelleen alakoulussa. Olen aina ollut sidottu muiden aikatauluihin ja tarpeisiin. Siihen nähden tämä vapauden hetki on ollut hieno. On vapauttavaa lähteä käymään vaikka iltauinnilla ilman sen kummempia valmisteluja. Remontin tekeminen ilman ruokataukoja tai välisiivoamisia on myös ihan huippua. Lasten tänne tuloon on vielä muutama viikko aikaa. Vähitellen alkaa tämä vapauskin riittää. Mutta sainpa vihdoin palattua tämän kirjoittelun ääreenkin tylsyyttäni. Ja loppuun vielä Italia-opetuksia. Pidä aina euron kolikkoa mukanasi Italiassa. Minulta meinasi jäädä rautakaupassa isot asiat ostamatta, kun en saanut kärryä poletillani. Vein jo pikkuostokseni autoon, kun huomasin pelastavan, rikkinäisen irtokärryn, jonka kanssa sitten menin uudelle ostoskierrokselle. Uusintakierros oli minulle muutenkin hyvä konsepti, sillä unohdan joka kerran jotain listaltani, taas puuttui niiden isojen lisäksi myös niitä pienempiä asioita. Ja näin somesta, että kaikkialla Italiassa pitää olla uima-altaassa uimahattu päässä. Sitäkään en ennen tiennyt. Toki meidän alueellamme näin ei ole, mutta niin kerrottiin.

Kirjoitin muuten viime syksynä yhden kirjoituksen, jota en julkaissut, koska se jäi kesken. Jos löydän sen luonnoksista, julkaisen ehkä senkin. Joka tapauksessa pian kirjoitan tänne remontista sekä siitä, pääsenkö kokkojuhlassa kenenkään kanssa juttusille.