Villa Speranzino

Lähdimme kohti Italiaa tiistaina 8.6.2021. Lensimme Milanoon Frankfurtin kautta ja matka oli kuin toisesta todellisuudesta. Helsinki-Vantaa oli autio ja Frankfurtissa oli vain yksi terminaali auki. Italiassa oli ollut poikkeuksellisen kylmä ja sateinen loppukevät ja alkukesä, saapumispäivämme ilta oli vielä melko kolea. Automatkan aikana nuorin tyttäreni katseli maisemien häikäisevää vihreyttä ja varmisteli, että olemmehan oikeasti Italiassa, ei näytä siltä. Kaikkialla oli tosiaan aivan mielettömän kauniin vaaleanvihreää.

Saavuimme illansuussa majoitukseemme, asuntoon leirintäalue Campeggio E-Maieu:ssa. Olimme vähän ajoissa ilmoitamastani aikataulusta ja jouduimme odottelemaan hetken paikan isäntää. Juttelin odotellessani nuorehkon miespuolisen työntekijän kanssa. Hän kyseli, mitä olimme ajatelleet matkallamme tehdä. Kerroin hänelle vähän hyperaktiivisen innokaasti talosta, joka sijaitsee Bosiossa ja jonka talokauppoja olimme saapuneet tekemään. Hän vilkaisi minua kulmiaan kohotellen ja sanoi melko lakonisesti, että Bosiosta? Sinä asut Suomessa ja olet päättänyt ostaa talon Bosiosta? Ma perchè?!

Olin varannut pankkiajan torstaille, joten meille jäi koko keskiviikkopäivä aikaa rentoutua ensin altaalla, johon leirintäalueen hauska pappa oli laskenut jääkylmää vettä. Ainoastaan seurueen nuorimmainen kävi uimassa. Iltapäivällä kävimme tutustumassa Novi Ligureen, jossa tiesin notaarin toimiston sijaitsevan.

Torstaina suunnistimme pankkiin Arcquata Scriviassa varattuna aikana. Pankkivirkailija arvioi tilin perustamiseen kuluvan noin puoli tuntia, joten lähetin seitsemänvuotiaani 15 -vuotiaan isoveljen kanssa läheiseen leikkipuistoon. Virkailija selitti hymähtäen, että heillä oli uusi järjestelmä nyt käytössä, joten se saattaisi olla vielä vähän kankea. Hän myös kertoi, että oli heti osannut kirjoittaa nimeni oikein, koska hänen miehensä oli suuri rallifani ja Henri Toivosella oli sama sukunimi kuin minulla.

Pankkitilin perustamisessa oli monta vaihetta. Allekirjoitin ja näppäilin uutta pin-koodia monia kertoja ja järjestelmä kaatui yhä uudestaan. Järjestelmälle tuotti myös suuria ongelmia ymmärtää kansalaisuuteni, joten virkailija joutui välillä keksimään luovia keinoja päästäkseen eteenpäin. Virkailija varmisti, että Suomi kuuluu EU:hun, koska Norjahan ei kuulu. Noin tunnin kuluttua lapseni saapuivat kuumissaan viileään pankkiin ja istahtivat kielletyille penkeille odottamaan. Aika kului, järjestelmä kaatui. Virkailija ihaili lapsiani, jotka kummallisen kärsivällisesti odottivat. Heti kuulemma näki, etteivät he olleet italialaisia lapsia, vaan pohjoisesta. Kun lähes kaksi tuntia oli kulunut, virkailija sanoi nauraen, että koska olen ostamassa taloa Italiasta, minusta italialainen toimimattomuus on varmaankin sympaattista? Suomessa ei varmaankaan ikinä olisi mennyt näin moni asia pieleen? Vastasin hymyillen, että kyllä, minusta kaikki Italiassa on sympaattista.

Lopulta sain pankkitilini perustettua ja verkkopankin käyttööni. Pankkikorttiin suomalaiselle järjestelmä ei sentään taipunut, mutta virkailija lupasi sen sitten seuraavalla kerralla. Kysyin lopuksi, että pitääkö minun varata aika nostaakseni shekit myöhemmin, mutta virkailija vastasi, että pelkkä asiointitiskille jonottaminen riittäisi. Hoidettavista asioista ensimmäinen oli suoritettu.

Kiinteistövälittäjä Barbara lähetti minulle viestissä tivistetyn selostuksen siitä, kuinka prosessi tulisi etenemään ja mitä asiakirjoja tulisimme tarvitsemaan. Olin varautunut monenlaisiin vaikeuksiin ja monimutkaisuuksiin, mutta kaikki vaikutti tässä vaiheessa varsin yksinkertaiselta.

Reilua vuotta aiemmin, ollessamme lähdössä katsomaan Abruzzon asuntoa, olimme mieheni kanssa jo hankkineet Codice Fiscalet. Italian Helsingin suurlähetystön sivulla oli yksinkertaiset ohjeet näiden veronumeroiden hankkimiseen. Tulostimme ja täytimme kaavakkeet sekä maksoimme postimaksut suurlähetystön tilille. Saimme veronumerot sähköpostiin seuraavana päivänä ja muoviset kortit saapuivat postin kautta myöhemmin. Tämä osa oli siis jo valmiina aloittaessamme ostoprojektin.

Ensimmäiseksi talosta tehtiin ostotarjous. Kun kysyin, tehdäänkö tarjous vapaamuotoisesti, vai valmiille lomakkeelle, Barbara tarjoutui tekemään sen puolestamme. Hän pyysi meiltä kopiot passeista sekä Codice Fiscaleista. Lisäksi hän kertoi, että tarjouksen teon jälkeen maksetaan käsiraha, yleensä 10% myyntihinnasta. Lisäksi pankki haluaa todistuksen (autodichiarazione), jolla todistamme rahan alkuperäksi palkkatyön. Myöhemmin minulle selvisi, että rahanpesulait vaativat paitsi tällaisia vakuutuksia rahan alkuperästä, myös maksamista shekeillä aina kun maksettava summa ylittää tuhat euroa.

Kysyin, että onnistuuko kaupan teko yksin minulta valtakirjalla, koska ainoastaan minä olen tulossa Italiaan kesäkuussa. Lisäksi kysyin yksityiskohtia tuon käsirahan maksamisesta, koska minulla ei ollut pankkitiliä Italiassa, enkä päässyt sitä sinne perustamaan. Pandemiasysteemien takia edestakainen matkustelu ei ollut mahdollista. Välittäjä vastasi, että kaikki järjestyy, aloitetaan tuon tajouksen tekemisellä. Ja muutaman päivän päästä tarjouspohja oli valmiina allekirjoitettavaksi ja tulostettavaksi sähköpostissani. Yritimme kääntää tarjouksen vanhahtavia termejä, mutta osin jouduimme vain luottamaan kaiken olevan kunnossa. Tarjouspohja oli hyvin yksityiskohtainen, eikä oikeastaan poikennut lopullisesta kauppakirjapohjasta mitenkään. Lomakkeessa oli mainittu kaikkien talon omistaneiden nimet, rekisteröintitodistukset, tehdyt remontit ja kaikki mahdollinen.

Meidän piti myös ruksata aviosäädyt tarjouspohjaan ja ne jouduin tarkistamaan italialaiselta työkaverilta, koska edes google- kääntäjä ei ollut varma näistä vanhoista termeistä. Celibe/nubile on sinkkujen nimitykset nais-ja miespuolisille erikseen, coniugato/a tarkoittaa naimisissa, ehkä myös avoliitossa elävää. Joka tapauksessa saimme lomakkeen täytettyä, allekirjoitettua ja lähetimme sen skannattuna takaisin. Edelleen elimme vähän jännityksessä käsirahan maksamisen suhteen, mutta vaarini aina sanoi, että asioilla oli tapana järjestyä ja siihen nyt luotimme.

Myyjä hyväksyi tarjouksen heti seuraavana päivänä ja lähetti myös viestin, että voimme tässä tilanteessa luopua käsirahasta, voisimme maksaa koko summan kaupanteon yhteydessä. Tässä kohtaa minua huimasi. Luulen, että siskoni luuli vielä tässä vaiheessa, että sopimuksemme oli ehdollinen siihen saakka kunnes olemme nähneet talon livenä, enkä oikein hennonnut korjata hänen luuloaan. Omat tunteeni heittelehtivät riemusta ja suuresta onnesta kauhuun ja epätoivoon. Mitä olikaan tullut tehtyä. Varasin itselleni ja kahdelle lapselleni lennot ja majoitukset kolmeksi viikoksi kesäkuussa läheltä Bosiota Garbagnasta.

Kun töissä keskusteltiin ennen kevätjuhlia kesäsuunnitelmista, ilmoitin tasaisella äänellä, että lähden käymään kesäkuussa Italiassa, koska olen ostanut sieltä talon ja pitää käydä hoitelemassa kaupat loppuun. Työkaverien hiljaiset katseet kääntyivät minuun kuin hidastetussa filmissä. Siis mitä teit? Ostit talon etänä? Italiasta!? Korjasin, että en nyt ihan itse ostanut, siskokin on siinä mukana. Niin ja meidän miehet.