Kävimme tyttären kanssa pääsiäisenä Bosiossa. Ennen matkaamme oli ollut mukava lämmin jakso, joka jatkui taas lähdettyämme Italiasta takaisin Suomeen. Siskon perhe lähti matkaan kolme päivää ennen meitä ja sai muutaman päivän ajan nauttia auringosta ja lämmöstä. Satoi, tuuli ja oli kylmä, vaikka välillä aurinko kävi myös tervehtimässä ja taivas muuttui siniseksi. Tottakai oli silti ihana käydä kotona. Ja vaikka sää ei suosinut, oli kevät jo mukavan pitkällä Pohjois-Italiassa. Kukat alkoivat olla jo parhaimmillaan ja kaupoissa myytiin erilaisia hedelmäpuita istutettavaksi. Sellaisen lisääminen on meilläkin suunnitelmissa, ehkä persimon-puu, jollaisen voi nähdä melkein jokaisessa bosiolaisessa pihassa. Näimme myös hienoimman sateenkaaren milloinkaan. Viimeisenä yönä ennen kotiinlähtöä myrsky yltyi huimiin lukemiin (paikallislehden mukaan jopa 30m/s) ja vaikka pauke talossa oli kova, seisoi 124-vuotias vanhus uskollisesti perustallaan.

Sain myös ensimmäistä kertaa vieraalta kriittistä palautetta talosta ja valinnoistamme. Osa palautteesta liittyi makuasioihin, mutta mukana oli myös tehtyjen päätösten kyseenalaistamista. Ymmärrän, että minun unelmani ei ole jonkun toisen unelma. Suoran palautteen myötä vajosin kuitenkin hetkellisesti ja minun oli pysähdyttävä pohtimaan ajatuksiani. Oliko tämä kaikki typeryyttä? Olemmeko ajaneet itsemme toivottomuuteen, josta emme pääse koskaan pois? Pohdin asioita, ajatuksia ja unelmiamme perheeni sekä siskon ja hänen miehensä kanssa. Tämä on kuitenkin se, mitä me haluamme. Rouhea ja keskeneräinen haave, joka tuottaa jatkuvasti pieniä onnellisuuden hetkiä. Lopullisen helpotuksen toi minulle takaisin Ellen Jokikunnas! Katselin hänen projektiaan seuraavaa ohjelmaa Mtv3 Katsomossa ja oi, miten voikaan olla mukavaa seurata jonkun toisen unelman etenemistä! Ja vieläpä sellaisen henkilön, joka osaa pukea minunkin ajatukseni täydelisesti sanoiksi. Tunnistan Ellenin ajatukset, halun jakaa iloa siitä, että unelma, jonka on ehkä ajatellut olevan utopiaa, saattaakin olla toteutettavissa. Meidän tapauksessamme vieläpä suhteellisen pienellä budjetilla. Unelmat ovat tärkeitä ja unelman toteutuminen tuo onnea, jonka takia elämme.

Ellenin ja hänen puolisonsa tunteet ostotapapahtuman aikana olivat tuttuja, sillä tapahtuma tuntuu täydellisen absurdilta ja epätodelliselta: voiko ihminen muka ostaa OMAN talon Italiasta? Muuten ostotapahtuman yksityiskohdat vähän poikkesivat omasta kokemuksestani, etelän ja pohjoisen sekä yksittäisten paikkakuntien käytännöt varmasti poikkeavat toisistaan. Ohjelmassa kiinteistö myös maksettiin etukäteen (hui!) nettipankin kautta. Facebookin Talo Italiasta -ryhmässä keskustellaan talon tai asunnon hankkimisen yksityiskohdista. Aiemmassa kirjoituksessa kirjoitin shekin olevan ainoa mahdollinen maksutapa ja sen käyttö edellyttää myös italialaisen pankkitilin avaamista. Pankkitili sinänsä helpottaa asioita jatkossa Italiassa, mutta yhä useampi ostaja on nyt kertonut maksaneensa kiinteistönsä ihan suomalaiselta tililtä online- pankissa. Niin se maailma muuttuu myös Italiassa, pienillä paikkakunnilla tosin varmaan hitaammin. Toisin sanoen 1000 euron maksukatto nettimaksuissa ei ole enää käytössä. Olin sen jo päätellytkin tiettyjen huonekalujen nettiostojen yhteydessä.

Pääsiäislomalla kävimme myös Milanossa. 12-vuotias siskontyttö oli haaveillut siitä, koska no, muoti, meikit ja Milano. Yritin ehdotella muita paikkoja, koska emme ole oikein Milanon kanssa löytäneet yhteistä säveltä, mutta he halusivat kuitenkin nähdä paikan omin silmin, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Jos päivä ei olisi ollut niin sateinen ja kylmä, olisimme ehkä jaksaneet kierrellä myös kaupunkia ja käydä myös Naviglin alueella. Ajoimme ostoskeskukseen parkkiin ja jatkoimme siitä metrolla keskustaan. Koska kaupat olivat tällä kertaa se fokus (minä en todellakaan ymmärrä muodista mitään, lempikauppani on Ovadan rautakauppa), kiertelimme kiinnostavasta kaupasta toiseen. Kaikki liikkeet tosin löytyvät myös meidän Serravallestamme ja vähintäänkin siitä ostoskeskuksesta, johon jätimme auton. Mutta onhan Milanossakin mielenkiintoisia kohteita siellä täällä. Edelleen aion mennä sinne päiväksi kiertelemään ja todistamaan omat ajatukseni vääriksi.

Lomalla nukuimme taas siskon kanssa hyvin ja laskimme stressitasoamme. Meille on tullut myös mukava tapa katsoa yhdessä jotakin italialaista sarjaa lasten mentyä illalla ylös lukemaan. Kuinka paljon voikaan odottaa kesää ja lämpöä! Kesällä iltojen ohjelmaan voi myös liittää grillauksen tai lepakoiden bongauksen parvekkeelta. Stressaavan työrupeaman ja kylmän kevään keskellä nuo tunnelmat tuntuvat paratiisilta. Meidän unelmaamme kuuluvat tiiviisti myös suunnitelmat, joita toteutamme hitaasti juuri siinä tahdissa, kun on aikaa ja varaa. Ensi kesälle on jo valmiina monta suunnitelmaa, joista todennäköisesti ihan kaikki eivät ehdi toteutua nyt vaan vähän myöhemmin. Yläkerran kylppärin suihku suihkuttelee ympäriinsä jo sen verran, että uusi suihku ja sen mukana uusi suihkukoppi on hankittava. Rikotun ikkunan tilalle on hankittava uusi ja samalla ainakin yksi yläkertaan…kohta se kesä on jo täällä. Se tarkoittaa sitä, että alan nyt hoitaa kaikkea sitä, minkä voin etukäteen Suomesta hoitaa. Lauttaliput on jo ostettu hyvissä ajoin kesäkuun alkuun. Unohdin tosin ostaa lipun autolle, joten siitä on huomenna hyvä aloittaa. Ajatelkaa, kesä!

Palaan lopuksi vielä Elleniin. Ajatus, joka minua ohjelmassa erityisesti ilahdutti ja jonka ehkä teen jonkinlaiseksi huoneentauluksi kuului seuraavasti:

”Unelma ei ole se, että talo on valmis ja täydellinen. Unelma on nyt.”