Edellinen kirjoitukseni onkin jo yli puolen vuoden takaa. Silloin pohdin koti-ikävää, jota en ollut tuntenut koko kesän aikana. Ennemminkin ajatus paluuusta ahdisti kesällä koko ajan enemmän ja paluu oli lopulta aika vaikea. Ensimmäiset päivät Suomessa pohdin elämän mielekkyyttä ja olin alakuloinen. Talo Italiassa on paikka, jossa rentoudun, elän ja odotan sinne pääsyä koko ajan. Teen töitä Suomessa, jotta pääsisin Italiaan. Italiassa energiataso on aivan eri: jatkuva väsymys on poissa ja saan asioita aikaiseksi. En ollut oikeastaan osannut ajatella sen kääntyvän näin, että Suomessa ollessa minua kalvaa tällainen ikävä. Tämä pitkä ja synkkä talvi ei ole yhtään auttanut asiaa. Olen toki rytmittänyt vuotta liiallisillakin matkoilla Bosioon. Säästäminen remonttia varten on huvennut jatkuvaan maiden välillä hyppelyyn. Haluaisin keksiä jonkun ekologisemman ratkaisun tähän, mutta liian pitkät tauot ovat minulle tällä hetkellä sietämättömiä.

Loppukesä meni tyttären kanssa lomaillessa ja uidessa. Pakkasin Suomeen mukaan monta kiloa luumuja. Luumupuu olisi pitänyt nyt talven aikana leikata, mutta edelleen sen latva huitelee kohti sähköjohtoja. Ehkä leikkaan sen pääsiäsienä, vaikka se ei enää leikkuuaikaa olekaan. Yläkerran aula tuli maalattua, kaiteeseen pitää vielä keksiä joku ratkaisu. Portaiden vastainen seinä antoi mukavan syyn tulla talolle, siitä jäljempänä. Kotimatka sujui nyt keveämmin kuin aiempana vuonna. Lähtöpäiväksi olin valinnut heinäkuun viimeisen lauantain, mikä oli virhe, koska se on turistien lomakotien vaihtopäivä ja monen italialaisen loman aloituspäivä. Tietulleissa kului useampia tunteja. Ajoimme kaksi pitkää pätkää. Ensimmäisen päivän jälkeen nukuimme kaksi yötä samassa paikassa, Rothenburg ob den Tauerissa, ja tytärkin jaksoi kierrellä välipäivänä pikku kaupungissa. Toisena ajopäivän satoi kaatamalla, mutta onneksi aikataulu ei ollut tiukka lautan lähtiessä vasta yöllä. Travemündessä lämpötila oli kylmä, mutta oli kiva ehtiä vähän kävellä siinäkin rantakaupungissa. Lauttamatka kevensi ajotaakkaa myös huomattavasti. Ajo Ruotsin läpi oli edellisenä vuonna minulle turhan stressaava kokemus äärimmäisen hitaan ajonopeuden vuoksi.

Syyskuussa pääsin taas Italiaan. Tällä kertaa lähdimme matkaan neljän opiskeluaikaisen ystäväni kanssa. Matka oli aivan erilainen kuin aiemmat. Esitellessäni paikkoja muille näin asioita itsekin kuin uudelleen. Aikuisseurassa matkustaminen oli rentouttavaa, ihana katkaisu työsyksyyn. Ensimmäinen päivä oli alkuun sateinen, joten se kului mukavasti shoppaillen Serravallen Outleteissa. Toisena päivänä vein tytöt yhteen lempipaikoistani, vesiputoukselle. Putoukselle laskeudutaan köyden varassa, enkä oikein ollut tajunnut, että keski-ikäisille rouville se ei olekaan ihan pikkujuttu, kun jokaisella on vähän eri kremppaa. Pääsimme kuitenkin alas, ihastelimme paikan kauneutta ja rentouduimme auringossa. Vesi oli jääkylmää ja kauhistelimme, kun nuoripari (joka varmasti oli todella iloinen saapumisestamme) pulahteli uimaan. Kerroin tietenkin heille, että olemme Suomesta, joten emme todellakaan menisi tuohon alle kymmenasteiseen veteen ja että he ovat kyllä rohkeita. Pojan mielestä kylmä vesi oli ihanaa, sen jälkeen tulee niin mieletön tunne. Juu, näin olen kuullut.

Koska aamupäiväretki oli rankempi kuin olin ajatellut, ehdotin iltapäivälle pistäytymistä helpompaan paikkaan, lempiuimapaikkaani joelle. Tähän kuuuisi nyt itkunauruemoji. Joelle laskeudutaan tieltä noin puoli kilometriä alaspäin. Polku on aika jyrkkä ja täynnä irtokiviä. En ollut taas oikein ajatellut, että näkörajoitteet ja polvivammat hieman haastavat etenemistä. Pääsimme kuitenkin alas ja huomasin, että kesällä sävyisänä eteenpäin pulppuileva joki oli muuttunut riehuvaksi koskeksi. Emme kuitenkaan luovuttaneet. Vettä oli monta kymmentä senttiä enemmän kuin kesällä ja se oli jääkylmää. Joen ylitykseen käyttämämme kivet olivat kokonaan veden alla ja virtaus oli aika kova. Autoin jokaisen yksitellen virran läpi vastarannalle. Yhdeltä meistä sattui sitten putoamaan kenkä virran vietäväksi. Se lähti niin kovaa matkaan, ettei ollut toiveita saada sitä kiinni. Tilanne oli niin absurdi, että puhkesin nauramaan. Viisi läpimärkää, väsynyttä keski-ikäistä naista, joista yhdellä vain yksi kenkä. Jatkoimme kuitenkin matkaamme uimapaikalle, minä toiveikkaana siitä, että kenkä olisi jäänyt pyörimään suvantoon. Ja niin se olikin! Kesäisen pikku putouksen, joka nyt oli pikku koski, alle jäi pyörre, jossa lenkkari pyöri. Heitin vaatteet yltäni kuin paraskin Jane, onneksi minulla oli asiaankuuluvat leopardikuvioiset bikinini päällä, ja hyppäsin kylmään veteen pelastamaan kenkää. Koski oli kuitenkin niin voimakas, etten päässyt kengän luokse. Luulin kuolevani veden kylmyyteen, mutta tapanani ei ole luovuttaa. Siispä uudelleen veteen, uinti vastarannalle ja sieltä hypähdellen kuin yli-ikäinen vuorikauris ensin kiviä ylös ja sitten kiviä alasa kengän luokse. Ylhäällä oli sen verran kivenkoloja, että hetken pohdin, oliko paljain jaloin liikkuminen järkevää mahdollisten käärmeiden vuoksi, mutta onneksi niitä ei näkynyt. Sain lopulta poimittua kengän käteeni ja takaisin tullessa leikin vielä vähän Ronja Ryövärintytärtä pomppimalla kiveltä toiselle, Palatessani ystävät olivat täydellisen kauhistuneen näköisiä, eikä kukaan edes ollut kuvannut seikkailuani. Lopulta pääsimme kuitenkin myös rinnettä takaisin autolle ja kotiin. Pastaillallinen maistui niin hyvälle! Viimeisenä päivänä teimme vain autoretken ihanaan, lämpimään ja kauniiseen Camogliin.

Seuraava matka oli vähän ex tempore. En ollut ajatellut mennä syyslomalla Italiaan, koska matkoja tuli muutenkin vuoteen aika monta, mutta jotenkin ahdistus sai minut selailemaan tarjouslentoja. Mies katseli minua ja päätti, että minun on päästävä käymään siellä. Lähdimme siis kahden nuorimman kanssa muutamaksi päiväksi reissuun. Tällä kertaa vain lomailimme. Kävimme Bobbiossa, Piacenzassa ja Genovassa. Näin naapurin tuloiltana, juttelimme vähän ja sanoimme lopuksi, että nähdään ja jutellaan lisää! Ei nähty enää loppuloman aikana, koska hän tekee pitkää päivää töissä ja me reissasimme ympäriinsä. Useimmiten lyhyen loman aikana käy juuri näin: törmäämme loman alussa ja sitten me vaan lähdemme pois. Reissun jännittävin tilanne oli eräänä aamuna, kun lähdin autolle ennen poikaani ja tajusin, etten ollut ottanut avaimia mukaan. Juoksin häntä vastaan ovelle, jonka hän oli juuri sulkenut takanaan. Hänelläkään ei ollut avaimia. Vara-avaimet eivät olleet myöskään naapurilla tällä kertaa. Nopea suunnitelma, yritetään mennä sisään toisen kerroksen kylpyhuoneen ikkunasta, joka on vanha ja vähän rempallaan. Kävin siis pyytämässä naapurin Ezio-papalta tikkaat. Hän tietysti tuli mukaan auttamaan, eläkeläisen elämässä ei paljon jännittävää tapahdu. Ensin minä kiipesin ylös ja yritin nostaa ikkunaa ylöspäin ja työntää auki, ei onnistu. Tässä vaiheessa Cate-mummon avustaja on kiikuttanut meille vasaran, josko sitä voisi käyttää ikkunan avaamiseen. Poikani kiipesi seuraavaksi. Annoimme hänelle neuvoja alhaalta, mutta ikkuna ei auennut, mikä toisaalta oli ihan hyvä. Lopulta hänen oli rikottava ikkuna avatakseen sen ja mennäkseen sen kautta sisään. Ezio ehti jo viemään tikkaat pois, ennenkuin ehdin edes kiittää häntä. Ikkuna oli siis rikki, mutta paikkasimme sen väliaikaisesti vanerilevyllä. Se ikkuna pitää vaihtaa joka tapauksess jossain vaiheessa.

Vielä yksi reissu tammikuun ensimmäisellä viikolla. Lähdimme kahdestaan miehen kanssa tekemään portaiden seinää valmiiksi. Kun saavuimme Bergamon kentälle, kahdentoista asteen lämpötila ja lempeä tuuli tuntuivat erittäin miellyttäviltä pakkasten jälkeen. Saapuminen talolle sujui tutusti: kuulumisten vaihto naapurin kanssa, mutta mehän ehditään tässä nähdä myöhemmin, emmekä enää jutelleet sillä reissulla. Talolla oli ollut alakerran patterit päällä koko syksyn ja talven, joten peruslämpö talolla oli ihan mukava. Joulukuussa oli ollut kylmpempi jakso, mutta tammikuun ensimmäinen viikko oli poikkeuksellisen lämmin, lämpötila oli päivällä noin kymmmenen astetta. Edelleen lämmitys vaatii pientä kikkailua. Ruokatilan pidimme kylmänä vierailun ajan, mutta nyt meillä oli olohuonekin käytössämme. Ylimpään kerrokseen vievien portaiden alapäästä olimme kesällä poistaneet liukuoven ja tajusimme nyt lämmön karkaavaan ylös. Laitoimme portaiden suulle ainakin väliaikaisesti nyt verhon. Lämmitys siis hoituu olohuoneen bioetanolitakalla sekä pattereilla (eteisessä, keittiössä, ja makuuhuoneissa). Yläkerran kylpyhuoneessa on lämpöpuhallin, joka myös kuivattaa pyykit ja on aika miellyttävä suihkussa käydessä. Alakerran pikku kylppäri lämpenee vesivaraajan avulla. Ylimpien kerrosten makuuhuoneisiin ollaan ostamassa patterit, nyt pattereita kuljetellaan ala- ja yläkerran välillä. Samaan aikaan niitä ei joka tapauksessa voikaan pitää päällä, sillä sulake ei kestä. Samoin kylpyhuoneen puhallin pitää laittaa pois, jos pesee pyykkiä, tai lämmittää uunia… Joka tapauksessa ylimmät huoneet myös jonkin verran lämpiävät alempien vaikutuksesta, joten patterit yöaikaan ovat riittäneet toistaiseksi. Yritän suhtautua tällaiseen kikkailuun vähän sillä ajatuksella, että talo on kesämökki. Toiveena minulla olisi vielä saada ruokahuoneeseen jonkinlainen pieni takka. Hormi siellä on jo olemassa.

Mies oli satuttanut selkänsä lumitöissä jo ennen joulua, eikä lääkäri tietenkään tullut kysymykseen. Etenimme seinän kanssa siis kivun sallimissa rajoissa. Hän on kuitenkin meistä näppärin ja saimme, minun lähinnä katsellessa vieressä, pohjavanerit laitettua seinälle. Myöhemmin niiden päälle asennetaan jonkinlaiset koristelevyt. Kaksi päivää seinän tekoa riitti selälle ja koska kolmantena päivänä oli luvattu erityisen lämmintä, suuntasimme Camogiin, niinkuin aika moni muukin. Kesällä Camoglissa oli suhteellisen väljää, mutta näin koulun loma-aikana perheet olivat tulleet sankoin joukoin viettämään lämmintä päivää rannalle ja kaupungille. Aurinko oli ihana, kaupunki kaunis, meri kimmeltävä. Lähtöpäivänä Bergamon kentän kasvaminen näkyi ruuhkana, mutta ehdimme ajoissa ja pääsimme kotiin lasten luokse. Nyt seuraavaan matkaan on vielä neljä pitkää viikkoa, mutta kesäkin tulee. Ihana, pitkä kesä Bosiossa.