Nyt on syyskuu ja kirjoitan tätä Suomesta. Ehdin paluun jälkeen vielä käväistä Bosiossa kahden kymmenvuotiaan kanssa. Matka sisälsi uimista joessa ja vesipuistossa sekä maltillisesti shoppailua. Neljä päivää oli tälle juuri sopiva aika. Meidän lähin vesipuistomme Parco Acquatico Lavagello on ihana. Se on riittävän suuri ja monipuolinen melko aralle lapselle, mutta sieltä löytyisi myös pari kunnon vesiliukumäkeä. On suuri oleskeluallas ja toinen matkauintiin sekä alue pienimmille. Hinnat ovat maaseutumaiset: kymmenvuotias maksaa vielä lapsen hinnan, eli seitsemän euroa ja aikuinen kympin koko päivästä ja pukuhuoneesta. Nurmikolla voi oleskella peitolla tai sitten voi maksaa 2,50 aurinkotuolista. Baarista ostin tytöille pizzat kolme euroa kappale.

Palaan takaisin heinäkuun loppuun. Ystäväni miehineen tuli vieraaksi muutamia päiviä ennen lähtöä. Loman loppu ei näin tuntunut pelkästään ankealta odotukselta, vaan sisälsi kivaa ohjelmaa. Kävimme Varazzessa ja joella. Vaikka emme kovin herkkiä lämmölle olekaan, oli Varazzen +37C vähän miellyttävyyden rajoilla. Ligurian rantakaupungit ovat keskenään aika samankaltaisia, focaccia oli hyvää ja meri oli lämmin.

Keräsimme taas luumut, joita tuli tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna (naapuri muistutteli puun leikkaamisesta), pakkasimme auton ja suuntasimme kotimatkalle. Ystävän mies jäi Milanoon ja me kolme jatkoimme matkaa ensimmäisenä pysähdyspaikkana Friedrichshafen. Aika nopeasti Milanon jälkeen ratissa alkoi tuntua pientä tärinää, joka voimistui vähitellen. Tarkastin rengaspaineet näytöltä ja päättelin, että tärinä johtuu siitä, että joka renkaan paine on vähän erilainen. Takarenkaissa oli liikaa painetta ja sitä pitäisi vähentää. Minullahan oli mukana renkaan täyttölaite, mutta ajattelin, että tyhjentämiseen tarvitaan huoltoaseman laitetta. Italian puolelta ei ilmalaitetta löytynyt. Sveitsin rajan kohdalla tärinä alkoi olla häiritsevää ja pysähdyimme taas kerran. Huoltoasemalla oli maksullinen ilmanpainepömpeli, mutta en ymmärtänyt yhtään miten sen olisi saanut toimimaan. Päätin yrittää omalla laitteellani niin, että jätin laitteen suukappaleen vähän irti, jolloin venttilistä alkoi suhista ilmaa. Hiki virtasi pitkin selkää, kun ahkeroin yli kolmenkymmenen asteen helteessä, mutta onnistuin tasaamaan renkaiden paineet. Huoltoasemalta lähtiessä ajoin tietenkin väärin ja saimme ajaa hyvän matkaa alhaisella nopeudella. Tuntui, että paineen lasku auttoi vähän. Heti moottoritielle palattuamme, todellisuus iski kasvoihin. Edessä olisi kuitenkin vielä kolmisensataa kilometriä Sveitsin puolella ja muutamia kymmeniä Itävallan puolella. Pysähdyimme Sveitsissä siinä korkeimmalla taukopaikalla, mutta jännityksen luoma möhkäle vatsassa esti maisemista nauttimisen. Tämän pysähdyksen jälkeen tärinä vain paheni. Jätimme piipahduksen Liechtensteinissa väliin ja ystävä soitti mieheltä neuvoa. Mies sanoi, ettei tarvitse välittää, voi olla että renkaasta on tasaoainottava paino pudonnut. Tuumimme, ettei hän ehkä ihan saanut kiinni minkälaisesta tärinästä puhuimme.

Lapsi yritti takapenkillä keventää tunnelmaa, että tärinä tuntui mukavalta ja ystävä soitteli musiikkia ja yritti saada huomioni muualle, mutta en paljon muuhun keskittynyt kuin tärinään. Viimeinen sata kilometriä Sveitsin puolella oli yhtä tuskaa, enkä uskaltanut enää ajaa yli kahdeksaakymppiä, joten se myös kesti pitkään. Kun maps viimein ohjasi Itävallan puolelle, alkoi vähän helpottaa. Muistin vasta vähän matkaa Itävallan puolella, että koska meillä ei ole Itävallan tietullitarraa, meidän olisi pitänyt ajaa vielä yksi liittymä Sveitsin puolella. Se oli nyt liian myöhäistä, joten matka jatkukoon. Saksan rajan lähetessä vauhti hiipui kuuteenkymppiin, mutta matka eteni. Saksan puolen tie oli mutkikas ja kapea, joten keräsin perääni hermostuneiden autoilijoiden jonon, jonka päästin sopivassa kohdin ohi. Kun viimein Friedrichshafenissa pääsimme airbnb:n pihaan, oli puoliksi voittajafiilis. Olimme selvinneet tästä päivästä, mutta nyt oli lauantai-ilta ja ratkaisua (tuomiota) tärinään oli odotettava maanantaihin saakka. Onneksi aikataulu tosiaan oli sellainen, olimme varanneet kaksi yötä tähän majapaikkaan, koska sunnuntaina emme olisi lähteneet mihinkään.

Sunnuntaina kävelimme aurinkoisessa Friedrichshafenissa ja kiertelimme rannan kultturimessuja. Saksassa on monia mukavia kohteita ja tämä on yksi niistä. Maanantaiaamuna kello soi ärsyttävän aikaisin heti seitsemältä ja olin ennen kahdeksaa rengasliikkeen oven takana tärisevän autoni kanssa. Kun auto nostettiin ylös näin itsekin, miten vasen eturengas oli kulunut ihan muodottomaksi. Rengasliikkeen työntekijät olivat ystävällisiä ja nuorempi osasi englantia. Vanhempi mies oli hauska ja käytti ne muutamat sanat, jotka osasi ja saksaksi loput. Kerroin odotellessani Suomesta ja Italiasta. Eturenkaat oli pian vaihdettu ja pääsimme jatkamaan matkaa nyt neljällä uudella renkaalla. Olisin voinut tanssia.

Matka jatkui yllättävän sujuvasti Kasseliin, jossa meitä odotti kaunis ja siisti airbnb. Kaupassa kohtasimme suomalaisen naisen, joka oli asunut Kasselissa monta kymmentä vuotta ja puhui Suomea hauskasti. Kasselissa asuu kuulemma 60 suomalaista naista ja yksi mies, tapaamispäivä on torstaina vakipöydässä. Olisin voinut muuttaa aurinkoiseen Kasseliin, niin helpottinut olo minulla oli. Viimeisenä ajopäivänä ajoimme Lyypekkiin, kiva kaupunki sekin, ja lopulta illalla laivalle. Satamassa jo törmäsin suomalaiseen kasvatuskulttuuriin; kun vanhemmat ja lapset ovat väsyneitä, on vaikea erottaa kummat ovat kumpia. Se siitä, kultturisokkia ei voi välttää tietyissä asioissa Suomeen palatessa. Toivottavasti ensi vuoden matkat kuitenkin sujuvat vähän helpommin. Renkaiden osalta ei ainakaan nyt pitäisi olla ongelmia.

Kotiin palattua saapui postissa ikävä yllätys. Luulin, että kyseessä oli vain sakko Itävallasta, olinhan ajanut liian pitkän pätkän moottoritietä ilman tarraa. Sakko olikin tullut, olin tehnyt saman virheen jo menomatkalla. Väsyneenä yön tapahtumista olin seurannut mapsia, unohtaen aiemman liittymän. Ohjeet tähän ilmaiseen pätkään ovat hankalat ja vaikeat löytää. Posti ei kuitenkaan tuonut minulle sakkoa, vaan ilmoituksen sakon maksamatta jättämisestä. Lukuisten yhteydenottojen jälkeen kahteen Itävallan viranomaiseen sekä Suomen postiin, sain selville, että sakko oli lähetetty minulle kirjattuna kirjeenä, mutta ilmoitusosa kirjatusta kirjeestä oli jäänyt saapumatta meille saakka. Aneluista ja pyynnöistä huolimatta Itävallan sekä Suomen viranomaiset pysyivät kannassaan, kirjatun kirjeen on ollut pakko saapua perille ja minä olin laiminlyönyt maksamisen. Posti tosin viimeisessä viestissä pahoitteli, että jos on jotain sekaannuksia käynyt, niin voihan. Itse en voinut reklamaatiota tehdä, eikä sitä haluta tehdä Itävallasta. Alkuperäinen sakko oli 120 euroa (kalliit viisi kilometriä) ja lopullinen tuhmuusmaksu olikin sitten 300 euroa. Sakon siis tarjouduin maksamaan heti kun siitä kuulin, mutta se mahdollisuus oli mennyt jo. Harmittaa, mutta yritän suhteuttaa tämän asian.

Ensi vuodeksi suunnittelen vähän pidempiä ajomatkoja ja aion hankkia Itävallan tarran, vaikken edes ajaisi maan läpi. Laitan vielä loppuun muutaman vähän mukavamman kuvan. Bosio, näemme taas lokakuussa!