Eilen oli se päivä, josta taas alkoi viimeinen viikko Bosiossa. Alkoi vähän iskeä paniikki, etten ole tehnyt niitä asioita, joita olin suunnitellut. Yleensä ottaen, olemmeko tehneet yhtään mitään? Ehkä oleminen Italiassa aiheuttaa sen, että paniikinomaisesti pitäisi olla koko ajan menossa johonkin. Niin paljon kaikkea näettävää ja koettavaa on ympärillä, että tuntuu menettävänsä jotain, jos ei koko ajan touhota ympäriinsä.

No, pääsin hetkellisestä ahdistuksesta ylitse. Vuosia on toivottavasti vielä edessä ja koittaa sekin aika, kun minulla ei ole tuota ihanaa, mutta ah, niin raskasta lisäosaa koko ajan mukanani. Vähän jo alustavasti keskusteltiin mahdollisuudesta, että hän lentäisi tänne ensi kesänä serkun kanssa (EI!) ja lähtisi isän kanssa aiemmin pois (ehkä). Katsotaan. Ensi vuonna, tai syksyllä, tai keväällä olisi kiva tehdä junalla joku useamman päivän reissukin. Tänä kesänä rahat menivät kyllä aika pitkälti remontteihin, vaikka laskuja ollaan odoteltu ja osaa edelleen odotellaan.

Sähkömies laittoi viestiä, että voisi tulla tekemään maadoituksen taloon. Hän myös tuli ja teki sen. Samalla hän löysi ovikellon takaa ilmeisesti jonkun itse tekemän johtoyhdistyskaapin. Mies aivan kalpeni, kun kellon levy irtosi ja sen takaa ilmaantui johtojen sekamelska. ”Pericoloso!”, hän huudahti ja päätti, että nyt laitetaan Salvavita kaappiin. Salvavita on se johtokeskus, jota yritin hänelle viime kesänä selittää, toki tietämättä vaarallisesta virityksestä eteisessä. Pari päivää myöhemmin sain laskun koko hommasta. Vaikka loppusumma vähän kirpaisee, on yksi juttu taas taputeltu.

Lapsen kanssa ei olla tehty nyt mitään erikoista. Kävimme Genovassa Siirtolaisuus-museossa, josta vähän pettymyksekseni puuttui Italiaan suuntautuva maahanmuutto. Muuten museo oli kyllä kiinnostava, joskin olen kummastuttavan paljon tutkinut Italian siirtolaisuutta, eikä mitään kovin yllättävää tullut vastaan. Tarinat ovat toki aina mielenkiintoisia. Tulomatkalla kävimme Ikeassa. Genovan tiet ovat todella kummallisia ja siellä eksyy aina. Taas tiet menivät eri lailla kuin mapsissa, mutta ihmeellisesti selvisimme perille eksymättä. Minä itse siis mieluumlin kulkisin junalla Genovaan, mutta en nyt jaksanut lapsen valitusta. Genovan liikennettä on varmaan suunnitellut lukematon määrä insinöörejä, joista jokainen on lisännyt aina yhden kaistan johonkin tien pätkään (jonka jälkeen kaista yllättääen loppuu), tai jopa oman kerrostien tai tunnelin. Liikemneympyrätkin ovat paljon moniulotteisempia kuin tylsässä Suomessa.

Vaikka haluamme pitää talon sisustuksen sopivan vanhana ja tyylikkäänä, löytyy Ikeasta aina jotain, mitä ei muualta löydy. Meillä on eteisessä jatkuva kenkäongelma. Tilaa ei kuitenkaan ole kuin pieni kolo ja ainoa kenkäkaappi, joka siihen mahtuu löytyi Ikeasta. Lisäksi löytyi pieni kirjoituspöytä lasten piirustusharrastusta varten ja viinipulloteline ja sen sellaista pientä. Lakanoita emme olisi kyllä enää tarvinneet, mutta sitruunalakanat olivat lähes ilmaiset. Poislähtiessä söimme jäätelöt. Vierestä kulki mies, joka puhui koiralleen suomea. Tervehdin häntä suomeksi, sen verran kauan on taas oltu  Italiassa, että alkaa tervehtiminen päästä ulos ennen ajatusta. Hän vastasi yllättyneenä ja pyysi sitten, jos voisin pidellä hänen koiraansa, että hän voi hakea itselleen jäätelön. Ihan tavallista täällä. Juttelimme sitten jonkin aikaa talon omistamisesta, remontoinnista ja kokemuksistamme. Heilläkin oli asunto, tai oikeastaan kaksi, Italiassa eikä syynä ollut muu kuin aikoinaan ensimmäisen lomamatkan mukanaan tuoma hiipivä hulluus, joka syö koko käden. Mies kertoi, että oli juuri tulossa urheilukaupasta, johon oli unohtanut luottokorttinsa kassalle. Pois kävellessään seuraava asiakas oli juossut hänen peräänsä ja tuonut hänen korttinsa. Totesimme, että kokemukset ovat saman suuntaisia. Italialaiset ovat olleet molempia kohtaan rehellisiä ja auttavaisia, vaikka tottakai muitakin kokemuksia on ja suureen maahan mahtuu monenlaista tallaajaa.

Viimeinen viikko. Joka toinen päivä ajattelen, että olen jo valmis lähtemään, joka toinen päivä iskee ajatus aamuheräämisistä töihin ja se, mitä en vielä päästä ajatuksiini ollenkaan, koska en melkein kestä sitä, mutta kuiskaan: talvi. Onneksi ennen kaikkea tuota tänne saapuvat ystäväni ja hänen miehensä ja mukavien päivien jälkeen edessä on toivottavasti sujuva ja mukava kotimatka. Elokuussa tulemme jo takaisin lapsen ja hänen ystävänsä kanssa muutamaksi päiväksi. Siihen lomaan kuluu varmasti paljon uimista. Uimaan mennään myös huomenna, kun kokeillaan läheistä vesipuistoa. Nyt ollaan iltaisin käyty tuossa reilun kilometrin päässä olevalla pikku uimapaikalla. Ilma on ollut kolmessakympissä, vesi viileää ja olemme olleet kahdestaan. Minä luen kirjaa pikku pulahduksen jälkeen ja lapsi leikkii kalojen kanssa.

Tänään oltiin koko päivä poikkeuksellisesti sisällä, sillä oli luvattu rajuilmaa ja päätin siksi tehdä remonttihommia. Ei tullut rajuilmaa, mutta sain portaiden seinän koteloinnin valmiiksi ja sen jälkeen vielä pari muuta pikkuhommaa. Koteloinnin mittaaminen ja sahaaminen olisi ihan oma tarinansa, mutta ehkä tähän riittää se, että moneen kertaan piti mitata ja sahata jokainen lauta.

Kaksi asiaa, joista olen Suomessa iloinen: kiinteistövero tulee kotiin, eikä siellä ole pappataceja. Kiinteistöverolapun hain taas tälle vuodelle Municipiosta ja kävin sen sitten maksamassa postissa, josta en kunnansedän mukaan ollut viimeksi saanut oikeita leimoja. Nyt sain. Mutta aika kankea kokonaisuus suorittaa joka vuosi. Pappatacit taas ovat pieniä hietakärpäsiä, jotka lämpötilan noustessa kolmeenkymppiin saapuvat öisin sankoin joukoin iskemään hampaansa minun peiton alta paljastuviin raajoihini. Ja se sattuu yllättävän paljon, vaikka ötökät ovat minimaalisen pieniä. Ne tulevat hyttysverkon läpi ja kuolevat huonosti myrkkyyn. Ne eivät välitä ihosuihkeista tai aftersunista, eivätkä todellakaan karkotu rosmariinin voimalla. Pyysin ja sain paljon vinkkejä pappatacien karkoittamiseksi Italia-ryhmässä ja ovat ne osin auttaneet, vaan eivät ihan kokonaan.

Tämäkin kirjoitus venyi, vaikka yritän netin potentiaalin takia nyt pitää nämä lyhyempinä. Joten seuraavaan kertaan!