Olin keväällä analysoinut, että siirtyminen Italiaan kesän alussa ja remonttihommat auttavat minut palautumisen alkuun. Rentoudun puuhaillessa ja etenkään suoraan paineesta en osaa laskeutua mihinkään tekemättömyyteen. Alkulomasta olin kuitenkin erityisen levoton. Minulla oli hirveät odotukset, että nyt tässä sitten rentodutaan ja puuhaillaan, eikä se oikein mennyt niin kuitenkaan. Ensimmäisellä viikolla talolla nukuin huonosti, mikä on poikkeuksellista. Minulla oli myös kova tarve jatkaa keskeneräisiä hommia, mutta ei kuitenkaan jaksamista. Odotuksia itselle oli monenlaisia. Nyt kun pystyn katsomaan ohjelmia italiaksi ja jopa lukemaan kirjaa, ajattelin että seurustelussa naapureiden kanssa on myös tapahtunut iso loikka. Eipä ollut, alkuun sanojen löytäminen oli jopa työlästä, eikä jutustelusta tullut edelleenkään mitään. Sain kyllä asioita eteenpäin, mutta liian hitaasti, kunnes aloin puhua itselleni järkeä ja lopetin suunnittelun. Harjoittelin kellumista, otan asioita vastaan, mutten koko ajan luo itselleni odouksia, aikatauluja ja suunnitelmia. Yritän nauttia enemmän hetkestä ja ympäröivästä kauneudesta. Katsotaan, miten tämä onnistuu pidemmän päälle. Emme poikkeuksellisesti tehneet tyttären kanssa mitään isompia projekteja, torstaista tiistaihin suurimmat saavutukset olivat lettujen paisto ja joella käynti.

Kun tulimme talolle, Italiassa oli takana kylmä ja sateinen kevät. Ensimmäiset päivät talolla olivat myös kylmiä ja ajoittain sateisia. Kuljimme ympäriinsä villasukat jalassa ja villapuserot päällä ja yöllä päällä olivat talvipeitot. Olin sanonut pojalle, joka vieraili talolla toukokuussa, ettei patteria enää tarvitse jättää päälle, mikä nyt tuntui seinistä huokuvana kylmänä. Talo kuitenkin lämpeni, kun aurinkoisina hetkinä piti luukkuja ja ikkunoita auki ja lämmitystä päällä. Patterittoman ajan jälkeen kosteuden haju tuntui alussa tavallista voimakkaammin, mutta haihtui onneksi ajan kanssa. Viileästä säästä huolimatta tuulet kävivät Afrikan suunnalta ja kesäkuussa sateen mukana tuli alas myös punaista hiekkaa. Jouduin pesemään auton neljään kertaan kahden viikon sisällä.

Alun räpiköinnin jälkeen lähdimme aiemmin varatulle pikkumatkalle Toscanaan. Olimme isommalla porukalla vuonna 2009 Luccan pohjoispuolella ja sieltä tämä ajatus omasta paikasta vähitellen lähti. Nyt matkasimme katsomaan tuttuja paikkoja. Suunnitelmana oli ajaa ensimmäisenä päivänä Luccaan ja sieltä illaksi majoitukseen Castiglione di Garfagnanaan. Matkalla Luccaan ajoin kuitenkin tietyön takia viimeisen risteyksen väärin ja auton nokka näytti Luccasta poispäin. Kääntöpaikka olisi ollut vasta yli kymmenen kilometrin päässä, joten suunnitelmat muuttuivat lennossa ja ajoimmekin Livornoon. Lämmin ja aurinkoinen kaupunki ei miellyttänyt nuorimmaista, joten siirryimme lyhyen kierroksen jälkeen meren rannalle vähän pohjoisemmaksi ja siitä majoitukseen vuorille. Matkalla kävimme nostalgisesti samassa supermarketissa kuin silloin aikoinaan ja sain tuoretiskillä ehkä tympeintä palvelua koskaan Italiassa.

Perillä meitä odotti ihana tila Il Cornaiolo. Olin varannut meille vain pikkuisen huoneen. Huone olisi sijainnut mäen päällä olevassa talossa ja omistaja epäili autoni pohjan ottavan kiinni sinne ajettaessa. Matka oli lyhyt, joten olisin ollut valmis kävelemään ylös, mutta rouva ehdotti, että voisimme vaihtaa toiseen majoitukseen, koska muita vieraita ei ollut. Niinpä saimme huoneen sijasta kokonaisen talon. Rouvan kanssa oli muutenkin mukava jutustella, hän puhui sopivan ymmärrettävästi, puhumatta kuitenkaan kuin pikkulapselle puhutaan. Olimme varanneet majoituksen osin uima-altaan vuoksi, mutta rouva pahoitteli, että allas ei ole vielä valmis (vesi oli ehkä vielä liian kylmää).

Keskiviikkona kävimme muistelemassa Eglio-Sassissa paikkoja, jotka eivät olleet muuttuneet yhtään. No, nostalgisen ravintolan Il Totton julkisivu oli taidettu maalata. Iltapäivä oli tarkoitus maata altaalla, koska päivä oli mukavan lämmin, mutta altaan portti oli kiinni. Isäntäväki oli koko päivän pois ja jos olisin sen tiennyt, olisimme menneet uimaan takaportista. Emme nyt kuitenkaan uskaltaneet, koska pelkäsin heidän tulevan ja yllättävän luvattomat uimarit. Castiglione di Garfagnanan pieni, linnan sisälle rakennettu kaupunki oli hieno, mutta rouvan mukaan se, kuten kaikki alueen vuoristokaupungit tyhjenevät erilaisista tempauksista huolimatta ja euron taloja on tarjolla. Takaisin ajaessamme ihastelimme Toscanan vuoristomaisemia, mutta mietimme, että Piemonte-Ligurialla on tarjota kaikki se sama, mitä Toscanasta löytyy. Toscana on vaan onnistunut brändäämään alueensa aivan toisella tavalla, missä on tietysti hyvät ja huonot puolensa.

Kävimme tulomatkalla myös Lericissä, joka on yksi kauniista ligurialaisista rantakaupungeista. Ostin tytöille jäätelöt, joskin ilkeä lokki vei vanhemman tytön jäätelön raapaisten samalla minulle ilkeän haavan käsivarteen. Siltikin Lericistä jäi ihan positiivinen kuva. Kotiin palattuamme siistimme vähän pihaa ja tuunasimme talon vanhan pöydän pihapöydäksi. Nuorempi tytär halusi maalata pöydän jalat ja jaksoikin hoitaa homman loppuun. Seuraava sukupolvi remppa-tyttöjä kasvamassa. Vaihdoin pihan oleskelupaikan syvennykseen, johon haimme myös ikeasta katoksen. Tosin vanha olesekelualuekin jäi paikalleen.

Lauantaina oli vaihtopäivä. Ajoin vanhemman tyttären Milanon Linateen, johon meiltä on reilun tunnin ajomatka. Samalla nappasin takaisintulomatkalle mukaan siskonpojan, joka oli reippaana yhdeksänvuotiaana lentänyt matkan yksin. Viikko talolla kahden keskenään puuhaavan serkun kanssa oli pitkä, mutta sain vähän hommiakin tehtyä. Maalasin vähän eteisen seinää ja siskon ja miehensä makuuhuoneen päätyseinän. Tilasin myös suihkukopin, mikä tulikin sovitusti. Pakkaukseen kuului kolme pakkausta, joista kaksi painoi aivan jäätävästi. Onneksi naapurin rouvan avustaja taas kerran auttoi minua pulmissani ja kantoi paketit kanssani alakertaan, missä ne odottavat myöhemmin tulevaa aikuisseuraa. Tuunasin kuljetusalustasta pienen näkösuojan pihalle, mutta saa nähdä, jääkö se mihinkään. Kävin myös itsekseni kävelyillä ja sain jopa napattua kuvan tänä vuonna usein näkemästäni viherliskosta. Muutenkin tavallista viileämpi alkukesä on mahdollistanut kävelylenkkejä. Tyttöjen kanssa tein lenkin, joka näytti mapsissa noin kahden- kolmen kilometrin pituiselta, mutta joka oli todellisuudessa 7.8 kilometriä. Nuorempi lapsi ei oikein tykännyt tästä retkestä.

Uiminen on ollut vähän haasteellista tänä kesänä. Ensimmäisellä kerralla joella vesi oli jääkylmää, mutta viikon kuluttua serkukset viihtyivät vedessä jo melkein kolme tuntia. Toisella kerralla yritimme serkusten kanssa mennä maauimalaan, mutta se olikin iltapäivällä suljettu aamun sadekuuron vuoksi. Suomen maauimaloille ei monia aukiolopäiviä näillä maltempon määritelmillä liikenisi. Lähdimme serkusten kanssa siis iltauinnille toiselle, lähemmälle jokiuimapaikalle. Selvisi, että tekojärven epäonnistunut ruoppaus oli vapauttanut toiselle puolelle vesistöä valtavasti mutaa. Yksikään italialainen ei ui mutavedessä, joten asia on katastrofaalinen monessakin mielessä. Serkukset eivät kuitenkaan miettineet asiaa kahdesti, vaan kylpivät onnellisina Vantaanjoen -tyyppisessä vedessä, välillä mutaa itseensä hieroen.

Edellisenä iltana ennen siskon saapumista läheisessä Arquata Scriviassa oli musiikkifestarit. Kaupungin pääkatu oli suljettu liikenteeltä ja aina tasaisin välimatkoin oli muusikkoja esiintymässä. Tarjolla oli iskelmää, rokkia, räppiä, covereita ja omaa tuotantoa. Lisäksi kaikki kaupat ja ravintolat olivat auki ja kadulla oli erilaisia myyntikojuja. En saanut houkuteltua pikkuväkeä mukaan, joten kiertelin festareita yksin. Tunnelma oli hieno ja ilta ensimmäisiä lämpimiä. Kotiin piti kuitenkin lähteä ennen ilotulituksia, koska Italiassa ei saisi alle neljätoistavuotiaita jättää kotiin ilman täysi-ikäisen valvontaa. Kotiin ajaessa täysikuu nousi vuorten takaa ja harmitti, etten viinyt ratin takaa ottaa siitä kuvaa.

Lapsiviikon jälkeen, siskon loppuperheen saapumista odotellessa lähdimme iltakävelylle. Ensimmäisessä mutkassa viereen pysähtyi auto, jonka sisällä oli kaksi vanhempaa herrasmiestä. He olivat olleet syömässä paikallisessammme, mutta eivät nyt löytäneet pois Bosiosta. Ennen pitkää olisivat toki löytäneet, paikka ei ole suurensuuri. Opastin heitä ja kuski huudahti: ”Et ole italialainen! Olet straniera ja siksi niin kaunis!” Asiat, jotka eivät ole tavallisia Suomessa, ovat ihan tavallisia täällä. Jatkoin selitystäni käännöksistä, kun kuski sanoi, että helpompi niin, että hyppäätte kyytiin ja opastat autosta käsin. Minusta ajatus oli ihan järkevä, mutta suomalaislapset olivat hiukan kauhuissaan. Autoon meno vaati vähän suostuttelua, mutta lopulta saatiin opastettua sedät isolle tielle. Ja jossain vaiheessa sisko, mies ja tytär vihdoin saapuivat. Ja sade, jota kesti sitten yhtäjaksoisesti neljä vuorokautta.