Siskon perhe kokeili saapumiseen meidän tekniikkaamme ja tupsahti tänne eräänä torstaina puolen päivän aikoihin. Vaikka molemmat kuskit olivat osanneet nukkua autossa, olivat matkalaiset suhteellisen väsyneitä 14 tunnin matkan jälkeen. Elämisen ja tavaran määrä kasvoi taas potentiaalisesti asukkaiden määrän lisääntyessä. Kaupassa käyntien organisoimiseen emme ole vielä löytäneet järkevyyttä, vaan ravaamme ostoksilla vuorotellen ja jatkuvasti.

Juhannus sujui täällä suhteellisen tavanomaisesti. Päivällä käytiin uimassa joella, illalla grillattiin ja juhannuspäivän iltana kävimme kokkoa katsomassa. Tänä vuonna hyttysiä tuntuu olevan enemmän kuin viime vuonna, johtuen ehkä siitä, että viime vuonna täällä vallitsi poikkeuksellinen kuivuus ja kuumuus. Meidän uintijokemme virtaa suhteellisen normaalisti, mutta talon lähimmässä joessa ei edelleenkään ole vettä ja toisessa laaksossa virtaava joki on säälittävä puro, jonka varrella oleva ”järvi” on täysin kuivunut. Nyt on lupailtu useammaksi päiväksi sateita, mikä on olisi todellakin toivottavaa. Tänään sähkömiehet uurastavat yläkerrassa, ulkona sataa, joten lapsille on vähän vaikea keksiä tekemistä, mutta en valita. Eilen ajelimme katsomaan vesiputousta ja matkalla kuivuneet joenuomat ja kuivunut järvenpohja aiheuttivat pientä jännitystä myös putouksen suhteen, mutta onneksi putous ryöppysi niin kuin ennenkin. Putous on ilmeisesti lähdepohjainen, koska vesi on aina suhteellisen kylmää, eikä jokivesien vähyys ole vaikuttanut siihen. Putouspaikkakin on yksi minun pienistä paratiiseistani, pieni keidas, johon laskeudutaan jännittävästi köyden varassa. Uimavaihtoehtoja on siis useita: joki, meri, maauimala ja vesiputouslampi.

Keittiökin on edistynyt vähitellen. Siskon miehen kanssa tehtiin yksi iltapäivä ja ilta erittäin hikinen tiskialtaan vaihto-operaatio. Tiskialtaan alle olimme suunnitelleet yhden ikean alakaapin ja tiskikoneen. Loppujen lopuksi suunnitelma ei ollut ihan toimiva, joten homma jatkuu siltä osin. Ikean alakaapista oli jäänyt tilaamatta jalat, joten yksi keikka Ikeaan (n 50km) piti vielä päivän aluksi hoitaa. Ikean tiskipöydässä ei myöskään ole valmista reikää hanalle. Ohjekirjassa viitataan kivaan työkaluun, joka ilmeisesti löytyy Suomen Ikeasta, mutta Italiasta ei. Muutamaa sulanutta poranterää ja rautakauppareissua myöhemmin reikä hanalle oli tehty. Koska hanan ja viemärinvaihdon takia piti sulkea talon vesi, sisko lähti lasten kanssa uimaan siksi aikaa. Uimaretken aikana olimme siis toiveista poiketen saaneet tehtyä reiän hanalle ja palaavan siskon ilmeessä oli havaittavissa pientä pettymystä. Sisko lähti hakemaan pizzaa lapsille iltapalaksi.

Reiän teon jälkeen alkoi hikinen vanhan tiskipöydän ja viemärin purku, sekä uuden hanan ja viemärin asentaminen. Taas totesin, etteivät putkimiehen työasennot ja sorminäppäryys ole minua varten. Lopulta kuitenkin hana, viemäri ja tiskikone oli asennettu ja toiminnassa. Koska kaappi ja tiskikone olivat eri korkuisia, vaatii kokonaisuuden fiksaaminen vielä joitain työtunteja. Mutta se, että tiskikone toimii, on jo iso, iso juttu jokapäiväisen tiskausajan takia. Keittiössä on tiskikoneen lisäksi sähköhella, joka on varsin epätyypillistä Italiassa. Sähköhella, sähkölämmitys/-jäähdytys laittavat vanhan talon sähköjärjestelmän vähän koville, mutta mökkielämässä jaksaa napsutella sulaketta päälle.

Keittiö remontti-iltana ja melkein valmis systeemi.

Ennen kuin poikani suuntasi takaisin Suomeen kävimme hänen kanssaan kahdestaan helteisessä Torinossa. Olin joskus kauan sitten lueskellut joitain turistiarvioita Italian eri kaupungeista. Torinon arvio oli tyly: tylsä kaupunki, jossa ei ole mitään nähtävää. Olin jotenkin sivuuttanut sen jälkeen koko kaupingin, mutta nyt kuitenkin päätimme tutustua Piemonten pääkaupunkiin.

Torinohan on oikesti kiva ja kaunis kaupunki. Itse en isoista kaupungeista lämpene ollenkaan Milanolle, en löydä sen ideaa pientä Duomoa ympäröivää aluetta lukuunottamatta. Torinolla on mielenkiintoinen historia hallitsijoiden asuinpaikkana ja arkkitehtuuri on kiinnostavaa. Lisäksi joenranta on kaunis.

Loppuajasta nuorella miehellä oli vähän tylsää talolla ja hän kuunteli kaihoisasti illalla nuorten ääniä keskustasta. Ehdotin hänelle, että menee vaan juttelemaan paikallisille nuorille. Hän vaan tuhahti, että ei todellakaan voisi niin tehdä. Hetken kuluttua hän päätti kuitenkin lähteä iltakävelylle. Kun häntä ei kuulunut takaisin reilun tunnin kuluttua, laitoin viestin, että missä hän mahtaa viipyä. ”Tutustun paikallisiin.” , kuului vastaus. Hän oli sitten kuitenkin mennyt pelailemaan muiden kanssa jalkapalloa ja koska nuoret osaavat englantia, oli tutustuminen sujunut helposti. Seuraavanakin iltana Alessio laittoi viestiä, että odottelemme taas täällä kentällä sinua. Näin on siis nuorison osalta päästy piireihin.

Vaelsimme pojan kanssa myös Cassissan autiokylään. Auringonpaisteessa ylöspäin kävellessä paarmat ja mäkäräiset sekosivat hikisistä selistämme, mutta käynti oli kyllä puremien arvoinen. Pienet vuoristokylät ovat aikoinaan tyhjentyneet vaivalloisen matkan ja hyödykkeiden puutteen vuoksi ja hiljalleen rapistuvat seinät saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Eräässä talossa luulin keittiössä lentävän todella suuren perhosen, kunnes tajusin olevani keskellä ympäriinsä sinkoilevien lepakoiden kotia. Muuten raunioituneen kylän kirkkoa pidetään edelleen kunnossa ja siellä ilmeisesti pidetään  myös jumalanpalvelus kerran vuodessa.