Sunnuntaiaamuna heitin vanhemman poikani juna-asemalle, koska hän halusi käydä Parmassa jalkapallo-ottelussa. Sen jälkeen palasin talolle siivoamaan ja valmistamaan siskon perheelle tervetuliaislounasta. Olin pessyt joitakin lakanoita valmiiksi kesän jäljiltä, mutta ne eivät olleet pariin päivään kuivuneet ollenkaan, vaikka olin siirtänyt kuivaustelineen aivan patterin viereen. Kylmistä seinistä hiipivä kosteus olisi vaatinut viikkoja lämmitystä kuivaakseen. Onneksi Ikean- tilaus oli sisältänyt uusia lakanoita, jotta saimme kaikki sängyt pedattua.

Siskon perheen saapuminen ei tapahtunut aivan aikataulussa. Meille pääsee Milano-Genova -moottoritieltä kahdesta eri liittymästä. Milanosta tultaessa ensimmäinen on Serravallen liittymä, johon Google Maps siskon perheen ohjasi. Sunnuntaisin kuitenkin toinen, Arquata Scrivian liittymä on parempi, koska italialaiset rakastavat passeggiataansa viikonloppuisin kauppakeskuksissa. Siskon perheellä oli siis mennyt pitkä tovi jonottaessaan pois moottoritieltä Serravallen ostoskeskuksen liittymässä koronasulun lieventymisen hullaannuttamien italialaisten jonossa.

Siskon perheen saapumisen jälkeen oli ohjelmassa tietenkin hiukan hyperaktiivinen kierros talossa. Talo oli kuulemma parempi kuin kuvissa ja kaikki tulijat vaikuttivat innostuneilta ja hyväksyviltä. Sain vihdoin huokaista. Siskon lapsille (7- ja tuolloin melkein 10 -vuotiaat) sekä minun nuorimmalleni oli varattu kolmannen kerroksen ainoa valmistunut huone. Siellä oli kolme sänkyä, matto, jalkalamppu, patteri sekä erikoinen viritys yläkerran ainoasta pistorasiasta vedettyä jatkojohtoa. Lapset olivat kuitenkin innostuneita omasta valtakunnastaan.

Maanantaina ajoimme Genovaan. Arquata Scrivian liittymässä oli tietullin lippuautomaatti hajonnut ja jouduimme odottamaan aika pitkään, ennen kuin pääsimme moottoritielle. Genovan lämmössä lapset pääsivät rannalle uimaan. Aurinko, jano ja hiekka varpaiden välissä tuntuivat mahtavilta. Merivesi oli jo vähän viilentynyt, mutta se ei lapsia estänyt nauttimasta vedestä. Tulomatkalla kävimme Ikeassa lähinnä fiilistelemässä tulevia hankintoja ja suunnittelemassa keittiötä. Mukaan tarttui vain jotain pientä. Käväsimme myös lasten kanssa hakemassa pari lämpöpatteria lisää. Ehdotin siskon perheelle, että ajaisimme takaisin moottoritien sijaan pikkutietä, joka kiemurtelee vuorten rinteitä. En kuitenkaan tajunnut, että pimeä tulee Italiassa niin nopeasti. Matkakaverimme eivät loppujen lopuksi olleet kovin tyytyväisiä reittivalintaan, kun olivat pimeässä yrittäneet keskittyä pysymään pienellä vuoristotiellä. Maisemia täytynee mennä ihailemaan toisella kertaa.

Illalla lähdimme Gaviin syömään illallista ravintolaan. Tiistaina vanhin poikani oli jatkamassa matkaansa kaverinsa kanssa junalla Etelä-Italiaan, joten tämä oli viimeinen yhteinen ilta koko porukalle, joskin rankan päivän jälkeen. Ravintolassa nuorimmainen nukahti heti pääruuan jälkeen, mutta tyttöserkut nautiskelivat koko menun jälkiruokaa myöten.

Seuraavana aamuna heräsin kauhuun. Mihin olin jättänyt puhelimeni illalla, entä laukkuni? Kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, oliko minulla ollut laukku mukanani, kun olimme rättiväsyneinä lähteneet ravintolasta kotiin. Etsin paniikissa ravintolan numeron, jonka lopulta löysin ja johon soitin siskoni puhelimella. Ensimmäinen yritys oli kuitenkin väärä ja soitin jollekin kukkakauppiaalle, joka säikähti huonoa italiaani ja sulki luurin. Toisella kerralla ravintolan omistaja vastasi kotoaan. Hän ei muistanut nähneensä laukkuani, mutta lupasi lähteä ravintolaan katsomaan. Hetken kuluttua hän soitti minulle ravintolasta ja kertoi, ettei ollut löytänyt laukkuani. Huokasin pettymyksestä, jolloin omistaja vähän loukkantui kiittämättömyydestäni ja sanoi, että jos laukku olisi oikeasti jäänyt ravintolaan, hän olisi sen kyllä löytänyt. Kiittelin häntä ja sanoin, että tottakai, uskon kyllä, mutta missähän se laukku sitten oikein on? Ja lompakko ja puhelin? Hetken vielä panikoituani muistin, että illalla väsyneenä olin laittanut laukun olohuoneen sohvalle, jossa se edelleen nökötti.

Kävimme viikon aikana myös joella, josta katsastin parhaimmat uimapaikat seuraavaa kesää ajatellen. Tietenkin kävelimme myös Bosiossa ja viereisillä rinteillä. Luonto näytti kovin erilaiselta syksyllä kuin kesällä.

Keksimme, että voisimme käydä jossain lähikaupungissa myös junalla. Kenenkään ei tarvitsisi ajaa ja koko porukka voisi matkustaa yhdessä. Valitsimme Torinon, jossa en ollut vielä koskaan käynyt. Koska siskon perhettä vaivasi jotenkin huono tuuri siirtymien suhteen, oli Torinon-junakin perillä yli puoli tuntia myöhässä aikataulustaan. Kävimme Torinon automuseossa, jonka jälkeen kävelimme keskustaan. Tässä vaiheessa nuorimmat alkoivat olla niin puhki, että äänestivät ainoaksi nähtävyydeksi Torinon Lego -kaupan. Kaupassa käynnin jälkeen kävelimme takaisin muutaman sata metriä aseman kahvilaan ja lähdimme junalla kotiin. Paluumatka sujui aikataulussa. En voi oikein vieläkään sanoa käyneeni Torinossa.

Kävimme kuitenkin vielä junalla myös Genovassa ja vaikka taas juna oli vähän myöhässä, oli matkanteko näin rennompaa. Genovassa kävimme akvaariossa ja saimme taivuteltua lapset kävelemään noin kilometrin takaisin juna-asemalle. Meren rannan suuntaisesti kulkeva sivukatu näytti minulle toisenlaista, hyvin värikästä Genovaa.

Siskon tyttöni oli täyttämässä pian matkan jälkeen kymmenen vuotta. Olimme sopineet siskon kanssa, että otamme lahjat mukaan matkalle, hankimme paikan päältä kakun ja yllätämme tytön. Alkuviikosta kävimme siskon kanssa kävelyllä katsastamassa Bosion pikkukaupat sekä tilaamassa kakun leipomosta. Leipomo ei ole enää ihan varsinaisesti toiminnassa, he tekevät joitakin pikkuleipiä ja myyvät elintarvikkeita, mutta marenkikakku oli saatavilla tilauksesta. Niinpä tilasimme ja myöhemmin haimme kakun ja yllätimme sankarin täydellisesti torstaina. Olimme käyneet ostamassa porukalla television aiemmin samalla viikolla ja laukuista löytyi serkkujen mukaan otettu Nintendo sekä uusi tanssipeli. Serkukset hikoilivat loppuillan tanssipelin kanssa ja minä innostuin laittamaan portaisiin koristeet. Sisko keksi muuten aiemmin television oston yhteydessä ostaa myös lämpöpuhaltimen, jonka jälkeen saimme paitsi pyykit kuiviksi, myös huoneita nopeammin aamuisin lämpimäksi.

Mietimme siskon kanssa, mitä voisimme tehdä Corradolle ja hänen perheelleen kiitokseksi kaikenlaisesta pienestä vaivannäöstä. Päädyimme lohipiirakkaan. Ajattelin, ettei täytteeseen tarvittavaa Creme Fraichea saanut kaupoista, vaikka myöhemmin näin sitä meidän Iperin kylmähyllyssä. Korvasimme täytteen hapankerman rahkalla, jota löytyi Lidlistä ja laitoimme lisäksi kananmunaa, kermaa, kylmäsavulohta ja pippuria. Tilliä emme alkaneet etsimään mistään, vaikka sitä kasvaa kyllä villinä teiden varsilla. Kaupassa en kuitenkaan ole koskaan nähnyt tilliä, ja luulen sen makuna olevan italialaisille aika eksoottinen. Teimme piirakan kertakäyttöfoliovuoassa ja paistoimme sen uunissa napsutellen samalla sulaketta päälle. Piirakka näytti ihan hyvältä, pakkasime sen komeaan synttärikakun pakkaukseen ja veimme naapureille. Myöhemmin Corradon vaimo kehui piirakkaa kovasti. Toivottavasti se oli syötävää.

Sekin loma saapui loppuun, halusimme tai emme. Varhain sunnuntaiaamuna, tiheässä sumussa, näkyvyyden ollessa muutaman metrin, jätimme talon haikeina taaksemme ja lähdimme kohti kylmää ja pimeää Suomea.

Ci vediamo a presto!