Odotin syyslomaa malttamattomana ja 10 työviikkoa tuntuivat loputtomilta. Yleisen Italiaanlähtö-odotuksen lisäksi siskoni ja hänen perheensä tulisivat vihdoinkin näkemään talon. Olin nähnyt useita painajaisia, mitä kummallisimmista taloista, joihin eksyin siskoni kanssa ja joissa siskoni näytti aina täydellisen järkyttyneeltä ja jännitin siskon mielipidettä tosielämän talosta.

Olin ottanut kaksi ylimääräistä vapaapäivää ennen syysloman alkua, joten lähdimme matkaan torstaiaamuna. Mukanani olivat tällä kertaa kaksi poikaani, 23- ja 16 -vuotiaat, sekä seitsemänvuotias tyttäreni. Lensimme Milanon Malpensaan, vuokrasimme auton ja ajoimme Serravallen ostoskeskuksen Unieuroon. Lämpöpatterit olivat saapuneet kauppaan, joten ostin niitä kaksi. Olin laskenut, että tarvitsisimme lisäpatterit ylimmän kerroksen lastenhuoneeseen ja keittiöön. Lisäksi ostimme irrallisen induktiolieden, koska vanhan hellan valurautaiset levyt veivät paljon sähköä ja olivat älyttömän hitaita lämpenemään. Pääsimme jossain vaiheessa ruokakaupan kautta myös perille. Saapuessamme taloon se oli yllättävän kylmä. Yöt olivat jo viilenneet vuoristossa ja vaikka päivälämpötilat kiipesivät vielä yli viidentoista asteen, eivät talon paksut kiviseinät enää lämmenneet päivän aikana.

Talossa oli valmiina alakerrassa kaksi vanhaa, isoa, öljytäytteistä patteria. Lisäksi remontin yhteydessä oli lisätty kakkoskerroksen kahteen makuuhuoneeseen sekä kylpyhuoneeseen ”ruotsalaiset” pienet sähköpatterit. Saavuttuamme laitoin kaikki nämä patterit päälle samanaikaisesti. Yläkerran seinään kiinnitetyistä pattereista ei yhdenkään töpseli yltänyt pistorasiaan, eikä meillä ollut tarpeeksi jatkojohtoja, joten näppärästi revin jokaisen patterin irti seinästä ja nostin pistorasian viereen seinää vasten nojaamaan.

Nopeasti huomasimme, että sulake alkoi naksua pois päältä vähän väliä. Lisäksi ruokaa laittaessa vanhalla hellalla tai uunissa, kaksi vanhaa patteria piti sulkea kokonaan. Italialaisissa taloissa, tai ainakin tässä meidän talossamme, on sulaketaulussa vain yksi sulake. Luulin, että se johtui siitä, että talo oli vanha ja sähköt siksi vaillinaiset, mutta ei asia ollutkaan niin. Palaan siihen myöhemmin. Joka tapauksessa syyslomalla saimme optimoida pattereita ja hellan käyttöä jatkuvalla syötöllä.

Ensimmäisen illan ruuan jälkeen lähdimme iltakävelylle ihanaan Bosioon. Ulkona ilma tuntui vielä illallakin mukavan lempeältä Suomen lokakuuhun verrattuna. Näimme myös aivan uusia eläinlajeja, joita en edes tiennyt Italian luontoon kuuluvan.

Tullessamme kävelyltä oikealla puolellamme asuva pappa oli huomannut tulomme ja odotteli meitä hermostuneen näköisenä pihalla. Hänellä oli tärkeää asiaa. Pappa puhuu minulle aina hyvin hitaasti ja selkeästi ja toistaa tärkeimmät kohdat aina varmuudeksi kolme kertaa. Tuloamme edeltävänä viikkona oli alueella ollut ennätyssateet, joista uutisoitiin Suomessa saakka. Yhtenä päivänä oli satanut vettä enemmän kuin Suomessa koko vuonna (edelleen minun on vaikea ymmärtää tätä) ja likavedet olivat päässeet tulvimaan juomaveden sekaan. Alueella oli annettu ohje, että kaikki vesi pitää keittää, myös se, jota käytetään vihannesten huuhteluun. Pappa näytti huojentuneelta, kun kerroin, ettemme olleet vielä ehtineet juoda vettä tai edes huuhdella vihanneksia (oikeasti olin yhdet tomaatit kyllä huuhdellut ja seurauksia odottelimme kauhulla hetken). Hän toisti lauseen: ”Myös vihannesten huuhteluvesi tulee keittää, ymmärsitkö?” kolme kertaa, vaikka toistin sisällön hänelle. Siispä keitimme huuhteluvedet ja joimme pullosta. Keitin varmuudeksi myös tiskiveden, mikä oli aika työlästä.

Perjantaille olin tilannut melko suuren Ikean tilauksen. Tilauksessa olivat runkopatjasängyt siskolleni, hänen miehelleen, minulle ja miehelleni sekä lakanoita, patjoja, peittoja, tyynyjä ja sohva. Tilauksen olin joutunut tekemään useampaan kertaan ennen kuin sain sen läpi. Yksi syy hankaluuteen oli, että meni kauan tajuta, että yhdessä kuljetuksessa oli aina painoraja, jonka jälkeen piti tilata uusi kuljetus. Odottelimme siis perjantaina aamupäivällä jännityksellä kolmea Ikean kuljetusautoa. Loppujen lopuksi, ihan ajallaan, tuli yksi kuljetusauto ja kaksi miestä. Menin autoa vastaan tielle, koska huomasin, ettei talossamme ole numerokylttiä (edelleen hankintalistalla) ja Italian talonumerointi on toisinaan vähän persoonallista. Meidän ihan tien alussa olevan talomme numero on loogisesti 14. Muutaman tarkastuskierroksen jälkeen saimme iloita, että kaikki oikeat tavarat oli koottu tähän yhteen kuljetukseen.

Pienen sänkyjen koontipuuhan jälkeen kävimme lounaan jälkeen hengähtämässä Novi Liguressa, jonka jälkeen palasimme kokoamaan vielä sohvan (pojat). Novi Liguressa oli alkamassa viikonlopun taidetapahtuma. Italian kaupungeissa ja jokaisessa pikku kylässä on jatkuvasti erilaisia yhteisiä tapahtumia. On historiallisia tapahtumia, jotka saattavat olla valtakunnallisia, tai liittyä juuri sen paikkakunnan historiaan. Näihin tapahtumiin kuuluu usein teeman mukainen pukeutuminen, esitykset sekä tietysti tarjottavat. On erityisesti jonkin paikallisen ruuan tai elintarvikkeen ympärille kehittyneet juhlat, joita pidetään vuosittain aina samaan aikaan. Bosiossa on ainakin kastanja- ja sienijuhla. Lisäksi ovat tietenkin kirkolliset juhlapäivät, joihin saattaa liittyä isojakin kulkueita sekä tietysti ruokaa. Novi Liguren juhlaviikonloppu ei oikeastaan ollu mikään näistä tyypillisistä italialaisista syistä kokoontua yhteen vaan tapahtumassa juhlistettiin (ehkä paikallisia?) taiteilijoita.

Lauantaina kävimme Rapallossa. Rannan lämpötila oli lähellä hellelukemia, mikä tuntui taivaalliselta. Vaikka olin tarkastanut lämpötilan etukäteen, oli syksyisessä Bosiossa vaikea uskoa oikeasti lämpöön, joten jätin nuorimmaisen uimapuvun talolle. Tästä sain kyllä perillä kuulla. Rapallo oli ihan viehättävä paikka, mutta aiemmin käydyn Portofinon jälkeen tiesin jo suunnilleen mitä oli odotettavissa. Sunnuntaina saapuisi sitten siskoni perhe talolle.