Juhannusaaton aamuna ajoimme jo tutuksi käynyttä tietä Bosioon. Menin kunnantalolle, Municipioon. Avattuani toimiston oven tunsin siirtyneeni ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Heti oven vieressä oikealla telineessä olivat pahviset rei’itetyt kellokortit, neljä kappaletta. Pienessä aulassa oli vastaanottotiski. Vasemmalla oli lasinen asiointiluukku, jonka takana avautui vähän suurempi huone toimistopöytineen. Vasemmalla seinustalla oli myös ovi pieneen toimistoon, jonka oven yläpuolella luki Secretario. Aulan seinät olivat tumman myrkynvihreät.

Kun saavuin ovesta, kaikki kiirehtivät paikoilleen. Nuori nainen siirtyi vastaanottotiskin taakse, vanhempi mies siirtyi secretarion huoneeseensa, nuorempi mies siirtyi kirjoittamaan jotain ison toimiston pöydän taakse. Keski-ikäinen rouva saapui asiointiluukun taakse ja tervehti minua iloisesti: ”Hei! Se olet sinä. Minulla onkin tässä kaikki paperit valmiina.” Joko kaikki kyläläiset tuntevat toisensa, huhu kummallisesta suomalaisesta oli kiirinyt, tai sitten molemmat. Ja toisaalta, toimistossa ei varsinaista asiakasruuhkaa näkynyt. Allekirjoitin paperit jätehuoltoa varten. Tällä paperilla pihallemme tuotaisiin biojäteastia, kartonki/paperiastia, metalli/muoviastia ja sekajäteastia sekä erilaisia roskapusseja vuoden tarpeisiin.

Kun tulin takaisin talolle kunnantalolta, vasemman puoleinen naapurini oli pihalla. hän kysyi, että kävinkö jo kunnantalolla. Bosiossa ihimisillä on tapana aloittaa keskustelu menemällä suoraan asiaan esittelemättä itseään. Vastasin, että kyllä, sieltä olen tulossa. Mies varmisti, että olin keskustellut Patrizian kanssa. Vastasin vähän hämmentyneenä, että kyllä keskustelin. Mies kertoi ylpeänä, että Patrizia on hänen vaimonsa.

Lähdimme lasten kanssa käymään vielä Genovan Ikeassa, koska Corrrado tulisi töistä vasta illansuussa. Olin suunnitellut, että viettäisimme seuraavan yön talolla ja sitten viimeisen yön ennen kotiinlähtöä vielä vuokraamassamme asunnossa. Ikeasta ostimme vain sen tarpeellisen, jota tarvitsisimme tässä hetkessä. Kalusteet löytyivät kyllä talosta, mutta vuosikymmeniä vanhat joustinpatjat, jotka olivat olleet vuosia käyttämättä eivät oikein houkutelleet. Patjojen ja vuodevaatteiden lisäksi tarvitsisimme ainakin joitain astioita.

Olimme suunnitelleet lasten kanssa syövämme Ikeassa muusia ja lihapullia, koska Suomessa oli samana päivänä juhannusaatto. Ikean ravintola oli kuitenkin remontin vuoksi suljettu. Sain kuitenkin ostettua pakastetut valmisruoat kassan jälkeisestä kaupasta. Tunsin tarvetta selittää kassalla istuvalle nuorelle naiselle, että ostan tällaista ruokaa, koska tänään Suomessa vietetään juhannusta ja tämä on vähän niinkuin suomalaista ruokaa. Kassatyttö oli todella vaikuttunut. ”Siis olet Suomesta?, Vau, mahtavaa! Ja puhut italiaa, onpa hienoa! Hyvää juhannusta teille!”

Patjat eivät lopulta oikein mahtuneet vanhan mitan sänkyihin, mutta sillä ei nyt tässä vaiheessa ollut väliä. Talossa oli myös aika paljon pölyä asumattomilta vuosilta, joita pyyhin aiemmin ostamillamme siivousvälineillä. Illemmalla teimme vielä lasten kanssa kävelyretken Bosion keskeisimpään kohteeseen Big Benchillle, joka on rakennettu talkoovoimin kylän viereiselle kukkulalle osana kylien yhteistä projektia. Näitä penkkejä löytyy useasta lähikylästä.

Kun Corrado tuli töistä, hän toi minulle alekirjoitettavaksi sähkösopimuksen. Italiassa, jos kiinteistöllä on olemassa oleva sähkösopimus, riittää että uusi omistaja vaihtaa nimensä vanhaan sopimukseen. Tällöin välttyy liittymän avaamismaksulta. Jatkoin siis talon vanhalla sopimuksella. Sopimukseen laitettiin myös italialaisen pankkini tilinumero, joten sähkölaskutkin menisivät suoraan pankista. Talossa oli siis valmiina sähkö-ja jätesopimus. Vesi kuuluu kunnallisveroon, joten kaikki tarpeellinen oli tässä vaiheessa hoidossa.