Kesäkuussa välittäjämme oli selvästi kiireinen. Olin ilmoittanut hänelle, että tulemme tiistaina 8.6. ja torstaina laitoin hänelle viestiä, että pankkitili on perustettu, millä aikataululla voimme edetä. Siskoni oli toivonut, että kävisin kuitenkin vielä ennen kauppoja katsomassa taloa. Olimme käyneet torstaina pitkän pankkikeikan jälkeen katselemassa taloa ulkopapäin, joten tiesin talona ainakin olevan paikallaan. Sain viimein perjantaina 11.6. vastauksen Barbaralta, että seuraavan viikon torstai sopisi talolla käymiseen. Sain samalla notaarin nimen, hän olisi nimeltään de Palma. Hän myös ilmoitti, että minun olisi soitettava notaarille, hän tahtoisi tavata minut ennen kaupantekoa ja varmistua tietyistä seikoista. Perjantaina viestin saadessani en kuitenkaan enää voinut soittaa notaarille, joten meillä oli viikonloppu edessämme ilman asian edistymistä.

Maanantaina sain sovittua notaarin toimiston sihteerin kanssa ajan saman viikon keskiviikolle. Sihteeri kertoi, että notaarin on varmistuttava kielitaidostani, koska muuten kaupantekotilaisuuteen tarvitaan myös tulkki.

Keskiviikkona 16.6. pääsin ensimmäisen kerran tapaamaan notaari de Palmaa. Hän tosiaan halusi paitsi varmistua Italian kielen taidostani myös varmistaa pari yksityiskohtaa. Tärkein niistä oli se, että kaupanteon aikana pitää olla paikalla kaikki osapuolet, mikään valtakirja ei kävisi. Päätin, että kauppaa ei ny enää aleta perumaan, teen kaupan vain omiin nimiini ja siirrämme sitten talon myöhemmin puoleksi siskoni nimiin. Notaari alkoi kuitenkin kyselemään avioliitostani, että olemmeko eronneet. Vastasin, että ei, mutta olen nyt yksin tekemässä tätä kauppaa. Notaari oli sitä mieltä, että en voi naimisissa olevana tehdä yksin kiinteistökauppaa. Ennen kuin ehdin vastata mitään, hän etsi tietokoneelta ällistyttävän nopeasti Suomen lain ja kohdan, jossa puhutaan avio-omaisuudesta. Hän luki minulle riemastuneena ääneen, mitä Suomen laissa sanotaan: ”Suomessa aviopuolisot voivat ostaa omaa omaisuutta! Se jaetaan sitten mahdollisen eron yhteydessä!” Hän huudahteli innostuneena ja kertoi asioita minulle aivan kuin en olisi ollut tästä kuullutkaan. Mutta hieno juttu enää ei olisi mitään esteitä. Voisin ostaa talon yksin ja ottaisin sitten myöhemmin yhteyttä häneen uudestaan, kun asia olisi ajankohtainen. ”Ei tässä ole mitään ongelmaa, koska Suomen laki on näin joustava. Ja ilmeisesti ymmärrät myös Italiaa, eikö? Tutto chiaro?” Vastasin, että sì, chiarissimo ja hymyilin.