Mistä kaikki sai alkunsa?

Olen yrittänyt löytää vastausta tähän kysymykseen. Kun kerron jollekin uudelle tuttavalle, että minulla tai meillä on kesämökki Italiassa, se saa toisen osapuolen ilmeen yleensä kuvaamisen arvoiseksi. Sen jälkeen tulee kysymyksiä: ”Miten? Miksi? Miten teillä oli varaa?”

Viimeiseen on helpointa vastata. Mökki Italiassa on paljon edullisempi hankinta kuin mökki Suomessa. No, meidän mökki on kyllä talo, joka on kunnioitettavassa iässä, rakennusvuosi 1900. Meidän talo on Italiassa, koska olen tuntenut kaipuuta Italiaan niin kauan kuin muistan. Minun mielestäni Italia on ainakin ajoittaisena oleskelumaana paratiisi maan päällä ilmastonsa, historiansa, luonnon, ruuan sekä erityisesti ihmistensä takia. Italiasta löytyy kaikkea mitä voi tarvita. Hetkessä voi siirtyä rennosta rantaelämästä tutustumaan maailmanhistorian keskeisimpiin tapahtumapaikkoihin.

Olin jo 30-vuotias, kun ensimmäisen kerran pääsin käymään tässä haaveideni maassa. Ensimmäinen kosketus Italiaan tapahtui Gardan turistikohteissa. Samalla matkalla kävimme Monte Baldo -vuoren huipulla sekä Venetsiassa ja maa tuntui vieläkin ihmeellisemmältä kuin olin osannut odottaa. Sen jälkeen perheen lomat suuntautuivat aina Italiaan. Toscanasta vuokrattiin kesäisin erilaisia pienen budjetin villoja, aina kuitenkin omalla uima-altaalla.

Isäni asui erään helmikuun ehdotuksestani lähellä Sorrentoa ja siellä käydessä pääsimme tutustumaan täysin erilaiseen Italiaan Napolissa, Vesuviuksella ja Pompeijissa. Syyslomalla 2017 matkustimme isän ja siskon perheen kanssa Pugliaan. Etelä-Italian erilainen kauneus, johon ovat vaikuttaneet sekä Kreikan että muidenkin kulttuurien arkkitehtuuri, teki lähtemättömän vaikutuksen. Erityisesti Basilicatan puolella sijaitseva Matera on yksi niistä kohteista, johon on päästävä vielä uudestaan. Luulen, että tuolla matkalla syttyi kipinä ajatukselle siitä, että olisi kiva omistaa oma talo, pieni pala Italiasta.

Kesällä 2019 vietimme siskon perheen kanssa kolmisen viikkoa Toscanassa (kirjoitin siitä matkasta blogia: https://www.blogger.com/blog/posts/1420016725650124354?pli=1 )

Sen matkan jälkeen aloin tosissani etsiä omaa paikkaa ja latasin erilaisia sovelluksia, kuten Gate Away, Idealista ja Immobiliare. Immobiliare.it miellytti minua eniten, koska siinä oli paljon erilaisia rajausvaihtoehtoja. Kuukausittain löysin aina jonkun uuden maailman parhaan paikan, jonka esittelin miehelle innoissani. Tässä vaiheessa meidän maksimibudjetti talolle oli n 25.000€ + muut menot. Laitoin joistain kohteista kyselyjä ja sain vaihtelevasti myös vastauksia.

Vuoden vaihteessa pohdimme kohteen pihaa. Olisiko sittenkin järkevämpää, että meidän talomme olisi parvekkeellinen kerrostalo? Sillä aikaa, kun olisimme Suomessa töissä, mahdollinen puutarhahan villiintyisi viidakoksi. Tässä vaiheessa ykkösalueemme olivat Abruzzo sekä Toscanan pohjoisosa. Abruzzon pienestä Monte San Giustosta löytyi meidän asuntomme. Kerrostaloasunnon ensimmäisessä kerroksessa (joka sijaitsi talon kolmannessa kerroksessa) oli kylpyhuone, keittiö, pieni ruokahuone, olohuone ja kaksi makuuhuonetta. Toiseen kerrokseen saisi rakennettua kolme makuuhuonetta ja kylpyhuoneen. Lisäksi toisessa kerroksessa oli suurehko parveke. Hinta oli vain 23.000€. Ainoa mietityttävä asia oli hissin puuttuminen. Välittäjän kanssa sovimme ajan, jolloin tulisimme katsomaan asuntoa. Asiat etenivät mukavasti, kunnes juuri ennen lähtöä maaliskuussa 2020 Suomi meni kiinni. Laitoin vielä välittäjälle viestiä, että palataan asiaan uudestaan, kunhan tämä epidemia on ohi.

Kuten tiedämme, epidemia ei mennyt ohi. Uutiset kertoivat, että pandemian jälkeen matkustus tulee kallistumaan jyrkästi. Vuosi 2020 oli monella tapaa lohduton. Hautasimme asuntohaaveet, matkustaminenkin alkoi kuulostaa kaukaiselta unelmalta. Käytimme asuntosäästömme kesällä 2020 uuteen autoon ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä.

Jätä kommentti