Torstaina pyörähdimme ensin Gavissa ja ajoimme siitä illansuussa taloamme katsomaan. Odottelimme pihalla, kun ensin viereiseen autotalliin ajoi Dallasin Bobbyn näköinen mies. Hän tuli varovasti kysymään, olenko rouva Suomesta. Luulin, että hän oli joku kiinteistövälitysfirmasta, mutta pian selvisi, että hän oli talon omistajan poika Corrado. Hän helpottui kuullessaan minun vastaavan italiaksi, koska oli pelännyt joutuvansa puhumaan englantia. Tämän jälkeen ja aina tästä lähtien hän on puhunut minulle italiaa nopealla tempolla ja rikkaalla sanavarastolla ja hyvin usein joudun arvailemaan mistä hän puhuu. Kummastuneesta ilmeestä osaan päätellä arvanneeni ja vastanneeni väärin.

Pian paikalle saapui myös Barbara runsaan, kiharaisen hiupehkonsa kanssa. Corrado ja Barbara esittelivät meille taloa: Alakerrassa eteinen, vessa suihkulla, olohuone, ruokahuone ja keittiö (tämä on se huonejärjestys, joka on nykyisin käytössä), jokaisessa huoneessa oli ruokapöytä tässä vaiheessa. Portaat ylös, kaksi makuuhuonetta ja suuri remontoitu kylpyhuone, joka oli tehty kolmannesta makuuhuoneesta. Ylimmän kerroksen portaat oli suljettu liukuovella ja ennen kuin Corrado päästi meidät ylös, hän varoitti meitä monta kertaa, että ylin kerros on ollut vain ullakkona vuosikymmeniä.

Talo oli ollut vuosia myös asumattomana ja vesi oli päässyt kattorakenteista ylimpään kerrokseen. Nyt katto oli kuitenkin korjattu ja näin ylimmän kerroksen huoneiden potentiaalin remontin jälkeen. Näiden kerrosten lisäksi talossa oli pikkuinen parveke, joka oli rakennettu talon seinustaan jälkikäteen rakennetun vessan tilalle sekä pieni piha ja kaksi kellaria. Toinen kellareista oli ollut Corradon perheen kanalana ja haju sisäänastuessa oli melko voimakas. Corrado lupasi tyhjentää kellarista kanojen pehkut lähiviikkojen aikana. Lisäksi Corrado kysyi, että tarvitsisimmeko joitain huonekaluista, joita talossa oli runsaasti. Vastasin, että he voivat ottaa tietenkin kaiken mitä haluavat, mutta muun voi jättää, sillä tarvitsemme huonekaluja. Lisäksi tarjouduin ostamaan häneltä pesukoneen, mutta hän huitaisi kättään ja sanoi (tai niin luulen hänen sanoneen): ”Ei se ole minun. Saatte sen lahjaksi.”

Perjantaina menin taas pankkiin hakemaan shekkejä. Minua ennen jonossa oli kaksi naista, joista toisen lounastauko katkesi kesken jonotuksen ja hän luovutti. Miesvirkailija joutui kirjoittamaan shekkini kahdesti, koska oli käyttänyt aluksi vääriä pohjia. Shekkejä on eri arvoväleille oman värisensä. Minä pyysin shekit erikseen kiinteistövälittäjälle, notaarille sekä talon maksamiseen. Lopulta sain shekit käteeni ja laitoin Barbaralle vielä viestiä: ” Ensi viikko on viimeinen, jonka olemme Italiassa. Toivon, että kauppapäivä varmistuu pian. ” Hän vastasi, että notaarilta löytyi yksi pieni väli torstaina puolilta päivin, käykö se?

No tottakai se kävi. Kauppa-aika oli sovittu ja meillä oli melkein viikko lomapäiviä tässä välissä.